Puheenvuoro



Grönlund Henrietta, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2009 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2009-2011 (Kirkkohallituksen esitys 4/2008)

Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä marraskuuta 2008 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Haluaisin vielä lyhyesti kommentoida tätä piispa Huotarin talousarvioaloitetta 3/2008, joka koskee perhettä, avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevan piispojen puheenvuoron jakamista kaikkiin koteihin. Erityisesti haluan nyt kommentoida sen liiteosaa, siellä vaihtoehtoa kaksi, jonka mukaan Rakkauden lahja jaettaisiin kaikille vihkipareille ja kastekoteihin sekä seurakuntien luottamushenkilöille ja työntekijöille. Liitteessä esitetään, että kirjaa otettaisiin 100 000 kappaleen painos, näistä 100 000:n kohderyhmästä voisi sanoa, että puolet edustaa kastekoteja. Kastekoteja koskee se mitä aiemmin yleisemmin sanoin kirjasta. Kastekodeista suuri osa on avoliitossa elävien pariskuntien perheitä, siellä on mukana myös yksinhuoltajia sekä seksuaalivähemmistöjen edustajia. Enkä usko, että kirja olisi kastekeskustelun yhteydessä paras lahja heille, lahja, joka heitä kannustaisi kirkon yhteyteen tai avioliittoon. Kirja on myöskin saanut melkoisesti näkyvyyttä kirkossa ja uskon tämän vuoksi, että työntekijät ja luottamushenkilöt ovat siitä tietoisia ja voivat sen netistä ilmaiseksi itselleen hankkia. Jos kirjaa otettaisiin 100 000 kappaleen painos, se maksaisi yli 200 000 euroa. Sen on aika suuri raha sekin. Esitänkin, että kirjaa painetaan 20 000 kappaleen painos kirkollisesti vihittäville aviopareille ja muuhun seurakuntien itse hyväksi katsomaan käyttöön. Tällöin yli jää vielä rahaa, lähemmäs 180 000 euroa, joka voidaan esimerkiksi käyttää kolmen nuorisotyöntekijän palkkaamiseen osallistumaan internetissä käytäviin keskusteluihin nuorten kanssa.

Varsinainen puheenvuoroni koskee kuitenkin kirkon talous- ja toimintasuunnitelmassa esitettävää määrärahaa Meidän kirkko -strategiaa jalkauttavan projektisihteerin palkkaamiseksi erityisesti vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Vapaaehtoistoiminta elää kirkoissa vahvaa nousukautta. On huomattu kaikenikäisten suomalaisten olevan jopa häkellyttävän kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta myös kirkossa. Osallisuuden yhteisöksi pyrkivän kirkon strategiaan seurakuntalaisten aktiivisen toiminnan mahdollisuuksien kehittäminen sopiikin oikein hyvin. Yksilöt voivat vapaaehtoistoiminnassa löytää kirkosta merkityksellistä toimintaa, yhteiset asiat edistyvät ja seurakunnan yhteisöllisyys voi kehittyä. Kirkon arvomaailma ja perinteet auttamistyössä myös tekevät siitä luontevan paikan vapaaehtoistoiminnalle. Tämä on tiedostettu, ja vapaaehtoistoiminta näkyy vahvasti sekä kokonaiskirkon että paikallisseurakuntien strategioissa. Kolmannen sektorin tutkijana sekä erityisesti työssäni vapaaehtoistoiminnan koulutuspäällikkönä olen tutustunut seurakuntien vapaaehtoistoimintaan ja sen organisointiin eri puolilla Suomea. Tahtoa seurakuntalaisten osallisuuden ja aktiivisten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi on hyvin paljon niin kirkkoherroilla kuin muilla työntekijöillä. Osaamista on monin paikoin kuitenkin tahtoa vähemmän. Jos ja kun vapaaehtoistoimintaa halutaan kirkossa lisätä ja kehittää, on seurakuntiemme saatava valmiuksia vastaanottaa vapaaehtoistoiminnan kutsumustaan toteuttavat seurakuntalaiset. Se ei tapahdu itsestään, vaan vaatii monien käytäntöjen ja asenteiden muuttamista sekä uuden oppimista. Näitä muutoksia ja niihin suuntaavia strategisia polkuja on avattu vielä työn alla olevassa kirkon vapaaehtoistoiminnan strategiassa tai virallisemmin Meidän kirkko -strategian alle tulevassa vapaaehtoistoiminnan ohjelmassa, jonka työryhmään myös itse kuulun. Ohjelman keskeisimpiä asioita ovat omasta näkökulmastani asenteet, rakenteet ja osaamisen kehittäminen. Työntekijäkeskeisyydestä irtaantuminen on sekä asennetason että organisatoorinen haaste. Olemmeko valmiit siihen, että vapaaehtoiset muun muassa suunnittelevat seurakunnan toimintaa ja hoitavat sen viestintää, kuten Meidän kirkko -strategia linjaa. Yksittäisten työntekijöiden työnäky ja toisaalta seurakuntien organisaatiokulttuurit muuttuvat hitaasti ja tämä muutos tarvitsee tukea. Kaikki osapuolet, seurakuntien johtajat, palkatut työntekijät sekä seurakuntalaiset tarvitsevat tukea irtaantuakseen seurakuntamielikuvasta, jossa työntekijät toimivat ja tekevät ja järjestävät toimintaa ja seurakuntalaiset istuvat penkissä, ottavat vastaan tai parhaimmillaankin avustavat, jos sallitte pienen kärjistyksen. Kirkkoherrat siis tarvitsevat tukea tämänkin teeman, työntekijäkeskeisyydestä irtautumisen muutosjohtamiseen ja toisaalta osaamista siihen, miten johdetaan yhteisöä, jossa toimii sekä vapaaehtoisia että palkattuja tekijöitä rinta rinnan. Osaamista tarvitsee myös työntekijä, jonka tehtäväksi tulee yhä enemmän vapaaehtoistoiminnan koordinointi. Osaamista tarvitaan erilaisten vapaaehtoisten tarpeiden tunnistamiseen, jotta voi huolehtia heille motivoivia tehtäviä, palkitsevia kokemuksia ja mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa. Osaamista tarvitaan siihen kuinka ehkäistä uupumista tai kyllästymistä. Kuinka valjastaa vapaaehtoisten innovaatiot yhteiseksi iloksi tai selvittää heidän keskinäisiä ristiriitojaan. Tämä kaikki myös vaatii työnkuvien jonkinasteista muutosta, jostain karsimista. Jo valmiiksi hyvin kuormitettujen seurakunnan työntekijöiden ei ole mahdollista organisoida vapaaehtoistoimintaa ja johtaa vapaaehtoisiaan, jos jotakin muuta ei työnkuvista vähennetä. Kirkollisiin tehtäviin valmistuvat koulutusohjelmat eivät perinteisesti ole vastanneet edellä mainittuihin haasteisiin. Kirkossamme on vapaaehtoistoimintaa, mutta sitä organisoivista työntekijöistä suvereenimmatkin ammattilaiset ovat yleensä hankkineet osaamisensa niin sanotusti kantapään kautta. Vapaaehtoistoiminta ei tule kirkossa edistymään, jos vain annamme työntekijöille vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista yhä enemmän vastuuta, mutta tehtävään ei ole aikaa, tietoja eikä taitoja. Siinä kärsivät niin työntekijä, vapaaehtoiset kuin ihmiset ja asiat, joita vapaaehtoistoiminnalla olisi tarkoitus auttaa ja edistää. Vapaaehtoistoimintaan panostamiseksi tarvitaan siis muutosjohtajuutta, kirkkoherroille osaamista osin uuden, vähemmän työntekijäkeskeisen työtavan edelleen lanseeraamiseen ja työntekijöille mahdollisuus ottaa vapaaehtoistoiminnan organisointi mielekkääksi painopisteeksi omalla työkentällään. Tämä onnistuu vain antamalla tukea, aikaa sekä tilaisuuksia uuden oppimiseen. Seurakuntien vapaaehtoistoimintaa on kehitettävä koko työyhteisöjen voimin monista näkökulmista. Esimerkiksi konsultatiivisesta työyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeista on itselläni oman työni kautta hyviä kokemuksia. Tämän hetkinen täydennyskoulutus ja tuki eivät kuitenkaan ole missään nimessä riittäviä, jotta strategiset visiot vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksien hyödyntämiseksi toteutuisivat. Esitetty määräraha strategian jalkauttamiseksi on vähimmäissatsaus yhteen keskeisimmistä linjauksista ja mahdollisuuksista, joita kirkolla strategiassaan ja tässä ajassa on. Vapaaehtoistoiminta tarjoaa mahdollisuuksia seurakuntalaisia kiinnostavampaan, aktiivisempaan seurakuntayhteisöön, jossa yksilöt saavat kasvaa paitsi yhteisön jäseninä ja lähimmäisinä, myös omassa hengellisyydessään ja itsetuntemuksessaan. Näiden mahdollisuuksien edistäminen vaatii tavoitteellista toimintaa yhteistyössä ja asiaan aidosti panostaen niin yksittäisissä seurakunnissa kuin koko kirkon tasolla. Kannatan esitetyn määrärahan myöntämistä strategian jalkauttamiseksi, se on hyvä alku, mutta toivon, että vapaaehtoistoimintaan, sen haasteisiin ja mahdollisuuksiin panostetaan kirkossa, sen keskushallinnossa ja seurakunnissa laajasti. Yksi työntekijä ei siihen vielä pysty. Kiitos.



Paluu