Puheenvuoro



Niiranen Pekka, edustaja

Otsikko:
Uusi avioliittolaki, yleisvaliokunnan mietintö 3/2015 edustaja-aloitteesta 2/2015

Täysistunto:
Torstaina 5 päivänä marraskuuta 2015 klo 10.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat.

Täällä on moni puhuja aloittanut puheenvuoronsa kiitoksella ja niin myös minä. Kiitän aloitteen tekijöitä. Sillä ilman tällaista aloitetta me emme puhuisi tästä asiasta. Me olisimme ehkä olleet vähän niin kuin strutseja, panneet pään pensaaseen ja ajatelleet, että paha maailma on siellä jossakin ja kyllä tämä tästä menee ohi ilman, että tarvitsee mitään tehdä. Mutta kyllä tarvitsee tehdä. Meidän pitää keskustella asiat halki ja tehdä niitä toimenpiteitä, mitkä me katsomme tarpeelliseksi. Niin yksinkertaista tämä on, eikö olekin? Kiitän myös valiokuntaa ja sen puheenjohtajaa erinomaisesta mietinnöstä. Niin kuin täällä on aikaisemmin jo ylistetty sitä, että tämä on yksimielinen, niin se jo antaa hyvän pohjan tämän käsittelylle. On asioita, joista voimme olla yksimielisiä ja joista olemme yksimielisiä. On asioita, joista olemme eri mieltä. Ja sitten yleensä demokratiassa jossain vaiheessa äänestää pätkäytetään ja katsotaan, että kuka on niin sanotusti oikeassa. Kenellä se totuus on hallussa. Mutta ennen kuin siihen asti mennään, niin me voimme keskustella. Me voimme purra tämän asian juurta jaksaen ja yrittää löytää yhdistäviä tekijöitä niin, että me kaikki voimme jollakin lailla hyväksyä sen, mitä pitää tehdä.

Tämä aloite ja siitä tehty mietintö on erinomainen tai tulee erinomaiseen saumaan myöskin siinä, että ei kaikilla tässä kirkossa ole käsitystä, mikä on kirkon avioliittokäsitys. Sitä ei ole monilla seurakuntalaisilla, sitä ei, ihme kyllä, ole monilla papeilla, eikä sitä ole ehkä kaikilla meilläkään tässä salissa olevilla. Mutta tämän mietinnön myötä se on kyllä kirkastunut, jos vain on tätä mietintöä jaksanut lukea. Minä kerron esimerkin siitä, miten asiat voidaan ymmärtää aivan eri tavalla ja valitettavasti väärin. Taannoisella kyselytunnilla olin tehnyt kysymyksen Helsingin piispa Irja Askolalle hänen hiippakuntadekaaninsa Reijo Liimataisen lehtikirjoituksesta. Piispa ei ehkä ajanpuutteen vuoksi lukenut sitä minun kysymykseni johdantoa tässä salissa, enkä tiedä kuinka moni teistä on sen ylipäätään lukenut tai ylipäätään ymmärtänyt, mistä ne kysymykset kumpusivat. Mutta kyse oli Reijo Liimataisen Helsingin Sanomissa, Suomen suurimmassa, suurilevikkisimmässä lehdessä, pääkirjoitussivulla, Vieraskynä-palstalla olleesta kirjoituksesta, jonka otsikko on "Luterilainen kirkko voi vihkiä nais- ja miespareja". Ja siinä kirjoituksessa - minulla on tässä tämä leike, tämän tilaisuuden, puheenvuoron jälkeen, jos joku haluaa niin voi lukea sen omin silmin, jos ei usko minua, Liimatainen ottaa esille tämän uuden avioliittolain, josta mekin nyt tästä puhumme ja mitä se aiheuttaa näin, että "Katson, että papit voivat alkaa vihkiä nais- ja miespareja heti, kun uusi laki tulee voimaan. Siihen on sekä juridiset, että teologiset perusteet." Näin siis Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaani. Eli hänellä on ainakin ihan erilainen käsitys siitä, mitä voidaan tehdä kuin mitä esimerkiksi mietinnöstä saamme lukea.

Täällä aikaisemmin edustaja Salo otti hyvin esille tätä ongelmatiikkaa ja sitäkin, että kun käsikirjakaavassa puhutaan morsiamesta ja sulhasesta, niin miten se voidaan siitä luovia eteenpäin. No Liimataisen resepti on, että yksinkertaisin ohje voisi olla, että pariskunta ilmoittaa vihkijälle, kumpaa vihittävistä kutsutaan sulhaseksi ja kumpaa morsiameksi. Eli ei tarvitse muuttaa kaavaa. Liimataisen mukaan kyselyjen perusteella suuri osa Helsingin hiippakunnan papeista olisi valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat parit. Näin varmaan on, tällaisia pappeja löytyy ympäri maata, ei yksin Helsingistä. Ja edelleen Liimataisen käsitys on, että pappien vihkioikeutta yritetään teologisin perustein rajoittaa heteropareihin, tällainen virkamiehen oikeuksien rajoittaminen saattaa vaatia lakitasoisen säädöksen ja siitä olisi laadittava kirko... joka olisi laadittava kirkolliskokouksessa, mutta se tuskin saisi määräenemmistöä. Eli tällaisia käsityksiä, virheellisiä sinällään, on olemassa itse kullakin, jopa kirkon, voisi sanoa, aika korkealla hierarkiassa. Ja nyt kun mietinnön tekstissä sanotaan sivulla 11, että jos pappi toimittaisi samaa sukupuolta olevien henkilöiden kirkollisen avioliittoon vihkimisen, hän toimisi vastoin avioliittolain ja kirkon sen nojalla antamia määräyksiä. Tuomiokapitulin tehtävänä olisi arvioida papin toimintaa ja tuomioistuimen tehtävä olisi harkita vihkimisen pätevyys. Niin nyt tästä, niin kuin piispa Askola eilen kertoi, tästä Liimataisen kirjoituksesta on tehty kantelu. En tunne sen sisältöä, en tiedä, mihin siinä on kiinnitetty huomiota, mutta sen voisi tietysti sanoa, että odotamme mielenkiinnolla, mitä tuomiokapituli siitä sitten, minkälaisen tuomion se siitä antaa.

Mutta kun täällä tämän mietinnön ponsissa on B-ponsi, että kirkolliskokous päättäisi pyytää piispainkokousta antamaan seurakuntia ja papistoa varten selonteon kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen aikaisempiin lausuntoihin perustuvista avioliittokäsityksistä, niin melkein tekisi mieleni sanoa, että kyllä siihen voisi lisätä sen tuomiokapitulin. Ihan sen takia, että asia tulisi varmasti selväksi. Tämä mietintö on kyllä sitä, niin "stydiä kamaa", että tämän voisi lähettää ihan jo sellaisenaan seurakuntiin. Studeerattavaksi. Tässä on tämän hetkinen tilanne. Mutta aivan niin kuin edustaja Kankkonen sanoi, että on hyvä tietää, missä ollaan, jotta voidaan liikkua siitä eteenpäin, sivulle, eteen tai taakse. Johonkin suuntaan. Pitää tietää, missä ollaan. Niin tämä on niin kuin hyvä kartoitus siitä jo tässä vaiheessa, missä me olemme. Ja nyt me sitten yhdessä keskustelemme siitä, että mihin meidän pitää mennä. Minä kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä kirkon ei pidä muuttaa avioliittokäsitystään, mutta se ei ole se koko totuus. Meidän pitää, aivan niin kuin edustaja Korolainen tässä minua ennen puhui, pitää ottaa huomioon kehitys. Erilaisuus. Moniarvoisuus. Mutta meidän pitää itse tulkita, mitä se meille tarkoittaa, mitä se käytännössä tarkoittaa kirkolle. Mutta päätä emme voi panna sinne pensaaseen. Se olisi tuhoisaa. Kyllä meidän täytyy tehdä töitä, studeerata ihan kunnolla sitä, että me pääsemme johonkin tolkkuun lopputulokseen. Se on kirkon etu. Se on kaikkien suomalaisten etu, näin voisin sanoa. Sukupuoleen katsomatta.


Paluu