Puheenvuoro



Mäkinen Kari, arkkipiispa

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 4 päivänä toukokuuta 2011 klo 15.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustat. Edustaja Kujala on tehnyt kaksi kysymystä. 1) Millä perusteella arkkipiispa antoi MTV3-lähetyksessä 20.10.2010 vastoin Raamatun ilmoitusta lausunnon, ettei homoseksuaalisuus ole synti? Kun olette toistanut samaa kirkon perinteisestä opetuksesta poikkeavaa sanomaa julkisuudessa sen jälkeen useita kertoja, on se aiheuttanut runsaasti hämmennystä kirkkokansan keskuudessa. Onko uuden kannan vuoksi muutettava kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ensimmäisiä pykäliä siitä, mihin kirkon usko ja oppi perustuu?

Tässä kysymyksessä puututaan yhteen keskeiseen kohtaan siitä keskustelusta, jota meidän kirkossa on käyty koskien homoseksuaalisuutta: kysymykseen Raamatun tulkinnasta. Siitä keskusteltiin laajasti täällä viime syksynä. Se oli yhtenä punaisena lankana koko siinä keskustelussa, joka täällä käytiin. Sitä kysymystä Raamatun tulkinnasta tämän asian osalta käsiteltiin myöskin asian valmisteluissa, niissä keskusteluissa, joita on käyty homoseksuaalisuutta koskevissa piispainkokouksen työryhmän järjestämissä seminaareissa ja myöskin piispainkokouksen kirkolliskokoukselle antamassa selvityksessä. En käy tässä yhteydessä tarkemmin referoimaan koko tätä keskustelua, mutta totean sen, minkä piispainkokouksen selvityksessä todettiin, samalla kun todettiin, että tähän kysymykseen on erilaisia kantoja, tästä ajatellaan eri tavoin - siinä selvityksessä puhuttiin kahdesta erilaisesta lähestymistavasta, kahdesta erilaisesta tulkinnasta - ja todettiin, että ne haluavat olla uskollisia, ne molemmat haluavat olla uskollisia Raamatulle ja kirkon tunnustukselle, mutta päätyvät tulkinnoissaan eri lopputulokseen. Tämä oikeastaan on se mikä näkyy koko sen selvityksen mittaan, koko siinä arvioissa, jonka yksi keskeinen osa on se, millä tavoin tulkitsemme sitä, mitä Raamattu tästä asiasta sanoo ja mitkä ovat sen tulkinnan peruslähtökohdat. Viittaan tässä vain tulkinnan ja homoseksuaalisuutta koskevien Raamatun kohtien ymmärtämisen kannalta keskeisiin lähtökohtiin, joita on käsitelty keskustelussa täällä, joita on käsitelty piispainkokouksen selvityksissä.

Ensimmäinen on vastaavuusperiaate. Toisin sanoen se kysymys, puhuvatko ne Raamatun kohdat, joissa viitataan homoseksuaalisuuteen ja jotka viittaavat siihen torjuvasti, puhuvatko ne samasta asiasta, kuin mitä me puhumme, kun me puhumme homoseksuaalisuudesta, joka nyt näkyy osana ihmisen identiteettiä, ei itse valittuna käyttäytymistapana ja sitä kautta näkyy tekijänä, jonka pohjalta ihminen voi rakentaa pysyvän ihmissuhteen, joka perustuu rakkauteen, uskollisuuteen ja kiintymykseen. Se puhuuko Raamattu tällaisesta, jonka me ymmärrämme tällä hetkellä homoseksuaalisen identiteetin luonteeksi vai puhuuko Raamattu näissä kohdissa, puhuuko sellaisesta käyttäytymisestä, jota voi pitää irrallisena erityistä nautintoa etsivänä synnillisenä toimena. Tästä asiasta, siis tästä vastaavuudesta eksegeetit näyttävät olevan jossain määrin erimielisiä. Silloin on tarpeen katsoa luterilaisen raamatuntulkinnan toisia peruslähtökohtia, joitten kautta voi arvioida, ja minusta tulee arvioida, yksittäisten Raamatun kohtien merkitystä. Ensimmäinen on se, että Raamattua tulkitaan Raamatulla, toisin sanoen merkitystä ei katsota vain yhden kohdan perusteella, vaan se katsotaan ja sitä pyritään ymmärtämään Raamatun kokonaisuutta vasten. Mitä Raamattu kokonaisuutena kertoo ihmisestä ja seksuaalisuudesta. Silloin nousee esille se Raamatun ihmiskäsitykseen liittyvä peruslähtökohta, että jokainen ihminen on Jumalan tarkoittama, jokaiselle ihmiselle kuuluu täysi ihmisyys, eikä se ole sidoksissa ihmisen ominaisuuksiin, kuten seksuaaliseen suuntautumiseen. Tämä jokaiselle ihmiselle kuuluva ihmisarvo on myös kirkolliskokouksen päätöksen peruslähtökohta.

Raamatun tulkinnan toinen perusprinsiippi on se, että Raamattua on tulkittava sen keskuksesta, Kristuksesta käsin. Tällöin olennaiseksi nousee se, millä tavoin Kristus suhtautui lakiin, millä tavoin Hän suhtautui ihmiseen ja Hän näki aina ihmisen lain läpi ja lain ihmisen läpi. Hänelle laki ei muodostunut syntiluetteloiksi, vaan kuten Matteuksen evankeliumissa Hän toteaa, laki on oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus, ja tähän myös Paavali yhtyy todetessaan, miten rakkaus on lain täyttymys. Näitten perusprinsiippien valossa Raamattu ohjaa meidän ymmärrystämme, tulkintaamme, suhtautumista ihmisiin, myös sellaisissa asioissa, joissa meidän ymmärryksemme ja meidän tietomme muuttuu. Kulttuuriympäristö muuttuu, me näemme asioita toisella tapaa kuin mahdollisesti nähtiin 2000 vuotta sitten. Vastaavia esimerkkejä ovat esimerkiksi maailmankuvan muutos maakeskeisestä maailmankuvasta tai patriarkaalisesta yhteiskuntajärjestyksestä luopuminen. Tällaisessa tilanteessa joudumme kysymään sitä, miten meidän on ymmärrettävä, miten meidän on tulkittava Raamattua. Tämä on se raamatuntulkinnan ja ymmärryksen pohja, jolta kirkolliskokouksen linjaus nousee ja myöskin se pohja, jolta olen lähtenyt, kun olen omasta puolestani julkisuudessa puhunut homoseksuaalisista ihmisistä. Jotta käy selville, mitä oikeastaan olen sanonut, niin lainaan sitä millä tavoin olen ottanut osaa keskusteluun seksuaalisesta identiteetistä viimeksi tämän Älä alistu -kampanjan yhteydessä. Otin nettikeskusteluun osaa ja totesin siellä: " Olen seurannut virinnyttä keskustelua, joka koskee seksuaalista identiteettiä. Sen yhteydessä olen ajatellut erityisesti niitä homoseksuaaleja, jotka mieli arkana kysyvät, voimmeko olla omana itsenämme näkyviä, täysiarvoisia ihmisiä vai pitääkö meidän kätkeytyä ja vaieta. Heille haluan sanoa, sinä olet arvokas, Jumalan luoma ihminen kokonaisena itsenäsi, juuri sellaisena kuin olet. Sinulla on oikeus rakkauteen, läheisyyteen ja lämpöön. Et ole oman identiteettisi takia rikollinen, sairas tai erityisellä tavalla syntinen. Ymmärrän, että kysymys homoseksuaalisuuden kohtaamisesta itsessä tai toisissa sisältää vaikeutta, niin kuin seksuaalisuuden kohtaaminen aina. Sitä vaikeutta tunnistan nyt meneillään olevassa keskustelussa. Myös sen vaikeuden käsittelyyn julkisessa keskustelussa on oltava tilaa, myös kirkossa, eikä se saa johtaa toisen ihmisen vähättelyyn tai toisen identiteettiä koskevaan torjuntaan."

Kun puhutaan seksuaalisuudesta, puhutaan arasta ja herkästä elämänalueesta ja myös siinä synti vaikuttaa monin tavoin ja rikkoo elämää sekä homoseksuaalisuuden kautta että heteroseksuaalisuudessa. On selvää, että toisen ihmisen alistaminen tai käyttäminen nautinnon välineenä on sellaista, josta voimme sanoa, että synti vaikuttaa. Se koskee yhtä hyvin hetero- kuin homoseksuaalistakin ihmissuhdetta. Kuten useaan kertaan on tullut keskustelussa esille, tulkitsemme Raamattua tässä suhteessa tässäkin salissa eri tavoin ja sen näkeminen on minusta olennaista. Muutos, joka on tapahtunut siitä kun homoseksuaalisuus ymmärrettiin rikoksena tai sairautena, on tavattoman nopea, historiallisesti katsoen se on tavattoman nopea. Se, että homoseksuaalisuus on tullut näkyväksi ja niitten ihmisten todellisuuden kautta ymmärrettäväksi, joille se on totta. Tämä muutos on sellainen, että ilman muuta minusta on ymmärrettävää, että se myöskin laittaa meidät katsomaan uudelleen Raamattua, raamatuntulkintaa, omaa ymmärrystämme siitä, mitä tämä Raamatun kohta tai Raamatun kokonaisuus, josta tämä on osa, mitä se meille kertoo suhteessa näihin ihmisiin. Toisin sanoen katsomme elämää ja ihmistä Raamattua vasten ja silloin on ymmärrettävää ja luonnollista, että meillä ei heti ole yhteistä valmista vastausta, vaan me katsomme eritavoin, erilaisista tulkintalähtökohdista ja myös sille on oltava ja annettava tilaa. Siitä oikeastaan on kysymys myöskin, siinä, joka on tuossa piispainkokouksen pastoraalisessa ohjeessa, siinä kohdassa, jossa korostetaan sitä, että tästä rukouksesta ei muodostu virkavelvollisuutta, vaan ymmärretään se, että joukossamme, työntekijöissä, on niitä, jotka aidosti oman uskonsa ja oman raamatuntulkintansa pohjalta näkevät, että tämä ei ole mahdollista. Oikeastaan se, että tätä kysymystä on monella tapaa katsottu Raamattua vasten, vaikkakaan raamatuntulkinnat eivät ole yhteneviä, se pikemminkin minusta vahvistaa kirkkolain ja kirkkojärjestyksen perustepykäliä, kuin kumoaa niitä. Enkä ole tässä keskustelussa kenenkään kuullut asettavan niitä kyseenalaisiksi.

2) Kysymys edelleen edustaja Kujalalta: "Aikooko arkkipiispa pyytää anteeksi kuuden nimeltä mainitun kristillisen järjestön jäseniltä heitä syvästi loukannutta lausuntoa YLE TV:n lauantailähetyksessä 26.3.2011 vastoin arkkipiispan vähättelyä tämän joukon pienuudesta, tämä joukko muodostaa aktiivisen seurakuntaväen ja kirkossa kävijöiden keskeisen osan?"

En ehkä kokonaan ymmärrä, mitä kysymys tarkoittaa, mutta lienee paikallaan vastauksena viitata siihen, mitä itse asiassa tuolloin olen sanonut. Valitettavasti en enää löytänyt YLE Areenasta sitä ohjelmaa, jotta olisin voinut autenttisesti viitata siihen, löysin ainoastaan sitä referoivan uutisen, joten joudun turvautumaan muistiini ja tuohon uutiseen. Oli kyse lauantain aamu-TV:stä, joka oli suora lähetys, se ajankohta oli tämän Älä alistu -kampanjaviikko, jossa oli ollut varsin runsaasti tätä keskustelua, sen jälkeinen lauantai. Kysymykset koskivat tuota kampanjaa ja sen roolia kirkossa. Toimittajan kysymyksen, joihin ilmeisesti nyt viitataan, koskivat sitä, jossa ihmeteltiin, millä tavoin tämmöinen yksi kampanja ja siihen liittyvä joukko voi liikutella ja tällä tavoin ravistella koko kirkkoa. Totesin silloin tuossa ohjelmassa, että näistä järjestöistä, joita ovat siis kuusi järjestöä, jotka ovat vähän eri tyyppisiä luonteeltaan, on valtaosaltaan kyse sellaisista, jotka toimivat hyvin tiiviisti kirkon yhteydessä, mutta tämän kaltainen näitten järjestöjen toiminta ei edusta kirkon, niin kuin käytin silloin sanaa mainstreamiä, muistan sen siitä, että ajattelin, että olikohan se nyt paikallaan tuommoista sanaa tässä käyttää, eivät edusta kirkon mainstreamiä, vaan kirkon tällaista pienempää, mutta jyrkkää oppositiota. Totesin myös, että sen kaltaiset äänenpainot ovat viime aikoina jyrkentyneet ja tämä linja, tämä joukko on saanut julkisuudessa poikkeuksellisen paljon huomiota. Sanoin, että kuva, kun kuvaa sitä näin, on karkea, mutta mielikuva, joka on syntynyt julkisuuden kautta on tällainen, ja sanoin myös, että siihen mielikuvaan on syntynyt myöskin se tarkoituksellinen tai tarkoitukseton viesti, että juuri tämä joukko, juuri tämä linja edustaa kirkon varsinaista ydintä. Sanoin, että näin ei ole. Valtavirta, kirkon varsinainen linja kulkee muualla.

Sitten nostettiin esille erityisesti kysymys Kansanlähetyksestä, Kansanlähetyksestä ja Viidennestä herätysliikkeestä. Silloin sanoin, että oman kokemukseni mukaan ne eivät yleensä tai ainakaan kokonaan samaistu tämän kaltaisiin jyrkkiin äänenpainoihin. Sanoin, että kuva on paljon monitahoisempi, jos sitä katsotaan niiden ihmisten kautta, jotka ovat saaneet liikkeestä hengellistä tukea tai rakennusta elämäänsä. Yritin viestittää, että se on nähtävä ja se on ymmärrettävä. Totesin myös tuossa yhteydessä, että käyty keskustelu ja se, millä tavoin järjestöt nyt sen kampanjan ja sitä seuranneen keskustelun kautta ja sen takia profiloituivat, on pannut seurakunnat ottamaan kriittiseen tarkasteluun näitten järjestöjen saamia tukia. Sanoin ymmärtäväni sen ja totesin, että jos näin tehdään, niin silloin on tarkasteltava järjestön toiminnan kokonaisuutta, eikä ainoastaan yhtä kohtaa. Korostin, että taloudellisesta tuesta päättävät seurakunnat itsenäisesti. Se, että arvioidaan kriittisesti kirkossa niitä edellytyksiä, joilla taloudellista tukea myönnetään ja sitä, millaiseen toimintaan sitä myönnetään, on minusta paikallaan, nyt puhun sellaista, joka ei ollut enää siinä ohjelmassa, vaan nyt totean tämän, että minusta on paikallaan kaikkien järjestöjen osalta, kaikkien tukea saavien osalta. Ymmärrän, että tällaisessa tilanteessa, jossa tämän kaltainen kysymys näin runsaan julkisuuden kautta on noussut esille herättää paljon hämmennystä ja paljon ahdistusta monella taholla ja kysymyksiä siitä, mikä on oma paikka kirkossa. Haluan sanoa oikeastaan kaksi asiaa tähän. Toinen on se, että kirkon jäsenet, jotka kuuluvat näihin liikkeisiin, ovat kirkon jäseniä, eivät sen vähempiarvoisia tai suurempiarvoisia jäseniä kuin muut. Toiseksi sanon: On hyvä, jos tällainen tilanne, joka on ravistellut meitä monella tavalla, jos tällainen tilanne saa meidät kaikki miettimään ja keskustelemaan siitä, mitä yhteisessä kirkossa toimiminen ja siihen sitoutuminen merkitsee ja mitä se edellyttää. Minusta sellainen keskustelu on paikallaan, eikä sitä tarvitse kokea uhkana. Sen sisällöistä viittaan avauspuheeseeni, jota en tässä käy toistamaan.


Paluu