Puheenvuoro



Korolainen Katri, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 (Kirkkohallituksen esitys 5/2016)

Täysistunto:
tiistaina 8 päivänä marraskuuta 2016 klo 10.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Kiitän kansliapäällikköä ja kirkkoneuvos Rantasta avaavista esittelypuheenvuoroista. Haluaisin kiinnittää huomiota toiminta- ja taloussuunnitelman strategisiin hankkeisiin ja niiden rahoitukseen, jotka löytyvät sivulta 21 lähtien.

Kirkon tulevaisuuskomitean työhön on varattu 200 000 euroa sekä kuluvalle että tulevalle vuodelle. Kesästä 2015 toimineen komitean resurssointi vuodelle 2016 on hyvin merkittävä ja perusteet löytyvät jykevästi kaikkien meidän edustajien pöydiltä, kiitokset vielä siitä komitealle. On kuitenkin yllättävää, että komitealle esitetään täsmälleen samaa summaa vuodelle 2017, vaikka itse komitean työ on jo saatettu päätökseen. Kysyisinkin mihin näitä rahoja ensi vuonna todella käytetään?

Samoin ihmettelen sote- ja maakuntauudistukseen varattua erillisrahoitusta. Onko todella niin, että kirkkohallitus aloittaa varautumisensa vasta tässä kohtaa, kun uudistusta on valmisteltu valtakunnassa jo 2011 hallitusneuvotteluista lähtien? Jos ja kun vaikuttamistyötä on jo tehty, miksi siihen tarvitaan juuri nyt erillistä lisäresurssia? Eikö kirkkohallituksen nykyinen asiantuntevuus ole uudistukselle riittävää?

Kummatkin hankkeet ovat äärimmäisen tärkeitä ja niihin on hyvä varata myös erillistä resurssia. Taloudellisen paineen kasvaessa kirkossamme pidän kuitenkin kyseenalaisena, että yhteisesti tärkeät uudet hankkeet rahoitetaan meillä edelleen erillisellä ylimääräisellä rahoituksella ja uudella projektihenkilöstöllä. Toivoisin, että voisimme jo nyt ruveta ketterästi toteuttamaan tulevaisuuskomitean peräänkuuluttamaan toimintakulttuurin muutosta ja hoitamaan yhteiset tärkeät tehtävämme kirkkohallituksessa sen normaalirahoituksen ja nykyisen henkilöstön voimin.

Toivon talousvaliokunnan huomioivan tämän asian mietinnössään.




Paluu