Puheenvuoro



Hiilamo Kirsi, edustaja

Otsikko:
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2008-2011. Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011 (Kirkkohallituksen esitys 9/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2012 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, kärsivälliset edustajatoverit. Olisiko niin, että kirkon ongelma ei lopulta ole rakenteissa, vaan siinä, että kirkon toiminta ei tuota merkityksiä suurelle maksavalle enemmistölle. Meidän on rukouksen lisäksi ajateltava sitä, että miten voimme luoda näitä merkityksiä niin, että käyrät lähtisivät nousuun. Valtaosa sairaalasielunhoidon ja perheneuvonnan asiakkaista ovat sellaisia, jotka ensimmäistä kertaa elämässään hakevat kirkolta apua. Esimerkiksi 90 %:a saamaansa perheneuvonnan palveluun ovat erittäin tyytyväisiä, ja todennäköisesti tämä muuttaa kuvaa myös kirkosta. Kun keväällä 2011 käytiin hallitusneuvotteluja, kirkko esitti kannanottoja vahvasti siitä näissä neuvotteluissa, että pikkulapsiperheiden parisuhteita on tuettava erityisesti ja eroauttamisen keinoja tulisi kehittää. Muistan, että tästä mm. edustaja Kaskinen viime keväänä puhui. On nurinkurista, jos kirkko tältä osin supistaa palvelujaan, ja näin olin lukevinani. Jos valtiolle on annettu tällainen ukaasi hallitusneuvotteluissa, niin luulisi sen velvoittavan myös seurakuntia panostamaan perheneuvontaan ja kaikkeen sielunhoidolliseen työhön. Neljä vuotta sitten keskeisin syy kuulua kirkkoon olivat tosiaan toimitukset. Mutta nyt se on selvästi auttamistyö ja kaikenlainen sielunhoidollinen työ. Perheneuvonnan kysyntä on jatkuvaa ja suurta. Ja laskua tämän kirjan tilastoissa on tapahtunut virkoja jäädyttämällä. Viimeisen kolmen vuoden aikana perheneuvonta muun kirkon työn ohessa on mennyt nettiin ja esimerkiksi city.fi -sivustolta löytyy perheneuvonnan työ. Se, miten pieni työmuoto perheneuvonta on, on toiminut perustyötään tekemällä vastaamalla ihmisten tarpeisiin ja sen lisäksi pystynyt siinä ohessa luomaan aivan uutta. Esimerkiksi parisuhdeklinikka -sivuilla on käynyt 100 000 kävijää ja jokaista kysymys-vastaus -pohjaa on lukenut 3000 ihmistä. Tietenkään netti ei koskaan voi korvata kasvokkain kohtaamista. Nelivuotiskertomuksesta olisi syytä tehdä se johtopäätös, että kirkon on syytä tosiaan keskittyä niihin työtapoihin, joihin on oikeasti kysyntää, sillä suurella enemmistölläkin. Perheneuvonta on siinä mielessä harvinaisen onnistunut työmuoto, että sille on kysyntää, jonoksi asti. Ja se on kokonaisuudessaan linjassa kirkon tavoitteiden kanssa. Strategiassaanhan kirkko ilmoittaa, että perhe on kirkon tärkein yhteistyökumppani. Vihkimällä ihmisiä kirkko osoittaa, että avioliitolla ja perheellä on sille erityinen merkitys. Niinpä on erityisen luontevaa, että kirkko sielunhoidollisessa työssään panostaa siihen, että perheet jotakuinkin pysyisivät koossa ja, jos se on mahdollista ja voisivat elää antoisaa elämää, on se sitten minkälainen parisuhde tai elämänmuoto tahansa.

Diakoninen motiivi. Diakonian tehtävänä on toteuttaa kristillistä lähimmäisen rakkautta auttamalla ihmisiä silloin, kun he tarvitsevat apua, tämähän me ulkoa jo osataan. Teollistuneissa länsimaissa ja meilläkin suurin inhimillisen kärsimyksen aiheuttaja on henkinen pahoinvointi ja merkittävin aiheuttajista on ihmissuhdeongelmat. Ihmiset kärsivät ennen muuta rakkauden puutteesta, olkoon se miten kliseinen ilmaisu tahansa. Ja ajattelen, ja kirjastakin voi sen lukea, että perheneuvonta on nimenomaan modernin yhteiskunnan diakoniaa. Se on sitä kärsimyksen kohtaamista, joka on tälle ajalle tyypillistä. Ja diakoniassahan on pidetty tärkeänä kiinnittää huomiota siihen, että kuka on kaikkein heikoimmassa asemassa. Perheneuvonnassa tämä toteutuu siten, että perhekriiseistä kärsivät kaikkein eniten lapset. He ovat tämän päivän yhteiskunnassa ne, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Perhekriisien selvittely on lasten kärsimyksen lievittämistä ja vahvaa työtä heidän tasapainoisen kehityksensä puolesta. Ja voihan tätä selvittelyä toki muuallakin kuin perheneuvonnassa tehdä, diakonian puolella ja ihan perusseurakuntatyössäkin. Sielunhoidon tehtävä on välittää Jumalan rakkautta ymmärtämisen, kohtaamisen, kunnioittamisen, toisen asemaan asettumisen kautta. Perheneuvonta julistaa Jumalan armahtavaa rakkautta, asettumalla ihmisen avuksi, rinnalle hänen elämänsä vaikeuksissa. Ja kultaisen säännön etiikastahan tämä nousee. Vaikka perheneuvonnassa tai sairaalasielunhoidossa ei välttämättä aina puhuta Jumalasta, niin siellä puhutaan monista asioista, jotka ovat Jumalan ominaisuuksia, Jumalan tahdon mukaisia asioita. Monet asiat, jotka kuuluvat kristinuskon ydinsanomaan, ovat perheneuvonnan ja miksei kaiken sielunhoidollisen työn jokapäiväistä keskusteluaihetta. Esimerkiksi toisen rakastaminen silloin, kun hän sitä vähiten ansaitsisi. Perheneuvonta on ihmisen tukena taistelussa ihan oikeasti pahan valtaa vastaan. Väkivalta, alistaminen, no te tiedätte. Haastettu kirkko -kirjasta voi siis tehdä selkeästi sen johtopäätöksen, että kirkon on keskityttävä niihin työtapoihin, joille on oikeasti kysyntää. Perheneuvonta, sairaalasielunhoitotyö ja kaikki sielunhoidollinen työ on sitä työmuotoa, jolle on valtavasti tänä päivänä kysyntää.


Paluu