Puheenvuoro
Kainulainen Pauliina
,
edustaja
Otsikko:
Hallintovaliokunnan mietintö 1/2008 edustaja-aloitteesta 7/2008, joka koskee tulevaisuusvaliokunnan perustamista kirkolliskokoukseen ja talousvaliokunnan tehtävien muutosta
Täysistunto:
Perjantaina 7 päivänä marraskuuta 2008 klo 10.35
Teksti:
Arvoisa arkkipiispa. Käsillä on hyvin ilahduttava ja tasapainoinen mietintö ja haluaisin vaan sen verran kommentoida, että meidän, kuten tiedämme, tämän meidän kirkolliskokouksemme työskentely painottuu vahvasti lainsäädäntöteknisiin tehtäviin. On tarpeen vahvistaa konklaavimme kosketuspintaa muihin kirkon olemukselle tärkeisiin asioihin kuten esimerkiksi kulttuurimme kehityssuuntien analysointiin, jotta kirkko voisi toimia suolana ja pitää omasta uskonymmärryksestään käsin nousevia painotuksia esillä ymmärrettävällä ja vaikuttavalla tavalla tässä yhteiskunnassa. Myös meidän kosketuspintaa kirkon maailmanlaajaan olemukseen niin kuin eilisessä eräässä paperissa oli aika hyvin se ilmaistu: Meidän tulee jatkuvasti kilvoitella, jotta emme käpertyisi itseemme ja unohtaisi yhteyttä maailman muihin kristittyihin ja yhteisiin haasteisiin ja maailman hätään vastaamisen tarvetta. Kuulemani mukaan eduskunnassa tulevaisuusvaliokunta on löytänyt hyvin omanlaisensa paikan ja uskon, että näin kävisi meilläkin.
Paluu