Puheenvuoro



Häkkinen Seppo, kirkkoneuvos

Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 1/2005 kirkon nelivuotiskertomuksesta Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2000 - 2003

Täysistunto:
Tiistaina 10 päivänä toukokuuta 2005 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Yleisvaliokunta on saanut aikaan tiiviin ja moniin kirkkomme elämän ja tulevaisuuden kannalta olennaisiin asioihin keskittyvän mietinnön. Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota muutamaan asiakohtaan mietinnössä ja pariin kohtaan siihen liittyvässä hallintovaliokunnan lausunnossa. Mietinnön sivulla 3 valiokunta arvioi jumalanpalvelusuudistuksen onnistumista, ja toteaa, että tätä ei voi pitää kaikilta osiltaan onnistuneena tai ainakaan loppuun saatettuna. Tässä on syytä muistaa yksi uudistuksen olennainen lähtökohta. Nimittäin se, että kyseessä on prosessi, ei siis kestoltaan rajallinen projekti, joka päättyy käsikirjojen aikaansaamiseen. Työvälineet ovat nyt valmiit, seuraavaksi on käytävä töihin. Ja siksi on tärkeä valiokunnan huomio siitä, että jumalanpalvelusuudistus antaa mahdollisuuksia monimuotoiseen ja seurakunnan tilanteen huomioonottavaan jumalanpalveluselämään ja evankeliumin julistamiseen. Nämä mahdollisuudet tulee kirkossamme hyödyntää, eikä tyytyä valitteluun, ettei tästä mitään tule.

Toiseksi sivulla 3 valiokunta pitää huolestuttavana päiväkerhotyön aseman heikentymistä. Tämä tulkinta on mielestäni liian yksioikoinen. Tosin valiokunnan puheenjohtaja omassa puheenvuorossaan tätä asiaa jo sivusikin. Kuten nelivuotiskertomuksesta käy selvästi ilmi, päiväkerhotyön muutokset lasten määrissä johtuvat kolmesta tekijästä; ikäluokat pienenevät, lapsilla on subjektiivinen oikeus päivähoitoon sekä kuntien velvoitteena on esiopetuksen järjestäminen kuusivuotiaille. Näistä tekijöistä johtuen päiväkerholaisten määrä on laskenut. Mutta se ei merkitse kokonaisuudessaan työmuodon heikentymistä, vaan painopisteen muuttumista. Tähän suuntaanhan puheenjohtajakin omassa puheenvuorossaan viittasi. Samaan aikaan ovat kuitenkin monet muut lapsityömuodot vahvistuneet, kuten perhekerhojen ja iltapäiväkerhojen osalta on erityisesti tapahtunut. Seurakunnissa tulisikin kiinnittää huomiota valiokunnan näkemykseen lapsi-, nuoriso- ja perhetyön tärkeydestä.

Kolmanneksi otan esille valiokunnan mietinnön kolmannen ponnen. Siinä esitetään, että kirkolliskokous pyytää Kirkon tutkimuskeskusta laatimaan kirkon nelivuotiskertomuksen vuodelta 2004-2007. Valiokunta on kuunnellut herkällä korvalla kertomuksen laadintaan liittynyttä kritiikkiä, ja sen johdosta ymmärtääkseni esittää palattavaksi aiempaan käytäntöön seuraavan nelivuotiskertomuksen tehtäväksiannossa. Nyt käsiteltävänä olevan nelivuotiskertomuksen laatiminen uskottiin Kirkkohallituksen tehtäväksi, eikä sen yhden yksikön tehtäväksi suoraan. Ja tämä on minusta hallinnollisesti oikea ja myös tarkoituksenmukainen tapa. Sen sijaan vaikeuksia ennen kaikkea aikataulullisesti aiheutti se, että Kirkkohallituksen ja tutkimuskeskuksen välissä oli vielä erityinen työryhmä valmistelemassa kertomusta. Tämä kritiikki on aiheellista, ja omassa arviossaan työryhmä on tämän nostanutkin esille. Minusta siis valiokunnan esittämää tapaa oikeampi menettely olisi se, että pyydettäisiin Kirkkohallitusta laatimaan seuraava nelivuotiskertomus. Se puolestaan uskoisi kertomuksen laadinnan yksikölleen, Kirkon tutkimuskeskukselle. Ja mitään muuta työryhmää siinä välissä ei enää tarvita. Tämän uskallan tuon työryhmän puheenjohtajana todeta, että tällaista turhaa hallintoa tai väliporrasta ei sinne enää kaivata.

Sitten vielä muutama näkökohta erittäin perustellusta ja painavasta hallintovaliokunnan lausunnosta. Hallintovaliokunnan lausunnossa ei pidetä onnistuneena sitä muutosta, että aiempaan nelivuotiskertomukseen verrattuna erillistä hallintolukua ei nyt kertomuksessa ole mukana. Kertomusta valmistellut työryhmä havaitsi tämän saman puutteen ja pohti useampaan otteeseenkin tilannetta. Mutta tässä on tapahtunut se, että sitä saa mitä tilaa. Nimittäin edelliseen nelivuotiskertomukseen toivottiin suppeampaa hallinto-osuutta ja kertomukseen rakenteellisia muutoksia. Ja tältä pohjalta Kirkkohallitus käsitteli muun muassa kertomuksen dispositiota ja päätti luopua erillisestä hallintoluvusta. Ilmeisesti kuitenkaan tämä ratkaisu ei ole onnistunut ja jatkossa lienee syytä palata aiempaan käytäntöön.

Hallintovaliokunnan lausunnossa sivulla 8 painotetaan erityisesti seurakuntarakenteen muutosten toiminnallisia vaikutuksia. Valiokunta kantaa huolta seurakuntien yhdistymisissä toiminnallisten näkökohtien ja alue-identiteetin riittävästä huomioonottamisesta. Se toteaa, että koko kirkon tasolla on tarpeen pikaisesti selvittää seurakuntarakenteen muutosten toiminnallisia vaikutuksia. Tällä tavalla voidaan saada esille yksiköiden suurenemiseen liittyvät toiminnalliset mahdollisuudet, sekä ennen kaikkea selvittää miten turvata toiminnallinen läsnäolo mahdollisimman kattavasti koko seurakunnan alueella. Kiitän valiokuntaa tästä tärkeästä painotuksesta, ja toivon, että tämä näkökohta voisi todella toteutua. Viime syksynä piispainkokous käsitteli asessori Hannu Komulaisen aloitetta seurakuntaliitosten teologisesta ja eettisestä selvittämisestä sekä seurakuntarakenteiden muutosprosessin tukemisesta. Tuo aloite liittyy juuri niihin seikkoihin, joihin hallintovaliokuntakin nyt lausunnossaan kiinnittää huomiota. Piispainkokous päätti lähettää aloitteen Kirkon tutkimuskeskukselle ja tarvittaessa päätti palata asiaan. Nyt tämä sama huoli ja asia on painokkaasti tullut esille hallintovaliokunnan lausunnossa. Tässä meidän on todella päästävä eteenpäin, sillä seurakuntien yhteistyössä ja yhdistymisissä pitää olla päämääränä seurakunnan toiminnan, sen varsinaisen asian ja tehtävän edistäminen.


Paluu