Puheenvuoro
Väistö Eevi
,
edustaja
Otsikko:
Kirkkoherranvaalia koskevien kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2009)
Täysistunto:
Maanantaina 4 päivänä toukokuuta 2009 klo 13.00
Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Käsittelyssä on ehdotus kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta. Ehdotuksen mukaisesti kansanvaalista luovuttaisiin, vaali muuttuisi välilliseksi kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston suorittamaksi. Tässä vaiheessa totean, että mielestäni ehdotus on oikeansuuntainen. Seurakunnissa kiinnostus kansanvaalia kohtaan on ollut valitettavan vähäinen. Kun äänestysprosentti on alhainen, on kyseenalaista puhua myöskään suoran vaalin antamasta vahvasta mandaatista. Kaiken lisäksi valinta voi tapahtua pienellä äänierolla, ehdokassijoilla yksi, kaksi tai kolme olleiden osalta. Nykyjärjestelmässä eniten hämmennystä onkin aiheuttanut tuomiokapitulin suorittama hakijoiden ehdolle pano. Kolmen ehdokassijoille asetetun sijaan selkeästi eniten ääniä on voinut saada seurakunnan ylimääräiseksi ehdokkaaksi asettama hakija, mutta nykyisten ja edelleenkin kohtuuttoman tiukkojen ehtojen vuoksi hän ei silti tule valituksi. Ehdokassijoille asettamisen sijaan on koettu, että tuomiokapitulin lausunto hakijoiden kelpoisuudesta ja ansioiden arviointi olisi riittävä. Käsillä olevan ehdotuksen mukaan näin tultaisiin jatkossa tekemäänkin. On myös hyvä, että valtuustoissa tai neuvostoissa valituksi tulevan on saatava yli puolet annetuista äänistä. Pidän kaikkinensa ehdotettua kirkkoherran vaalitavan muutosta hyvänä. Oikein toteutettuna se mahdollistaa myös seurakuntalaisten aktivoinnin. Epäilen, että osallistumisen osalta ei kansanvaalia kehittämällä päästäisi juurikaan parempaan tilanteeseen. Olennaista on mielestäni, että seurakuntalaisille järjestetään ennen valintaa mahdollisuuksia tavata ja tutustua hakijoihin, näihin tilaisuuksiin tulisi myös vaalin suorittavien luottamushenkilöiden aktiivisesti osallistua. Seurakuntalaisten yhteydenpitoa valitsemiinsa luottamushenkilöihin tulee niin kirkkoherranvaalin kuin muihinkin seurakunnan asioihin liittyen nykyisestään lisätä. Aktiivisuuden ja vuoropuhelun voimistaminen lähtee meistä.
Paluu