Puheenvuoro



Seppälä Tapio, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston ja kirkon eläkerahaston talousarviot vuodelle 2016 ja toiminta- ja taloussuunnitelmat vuosille 2016-2018, talousvaliokunnan mietintö 4/2015 kirkkohallituksen esityksestä 6/2015 ja talousarvioaloitteesta 1/2015

Täysistunto:
Torstaina 5 päivänä marraskuuta 2015 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, sisaret ja veljet.

Kun olen toiminut papiston piirissä mm. Pappisliitossa ja kirkolliskokouksessa, niin itselläni on ollut oikeastaan kaksi asiaa, joista olen halunnut, joita olen halunnut edistää ja tukea. Ne ovat papin kutsumus ja papiston kollegiaalisuus. Nyt näyttää siltä, että ilmassa on sellaista henkeä, että tällaisella kollegiaalisuudella ei ole kovin suurta merkitystä. Eli että tällainen ikään kuin tekninen tietojenkäsittely ja tietojen IT-systeemien ja muitten käyttäminen pystyy korvaamaan tämän kohtaamisen ja yhteisöllisyyden. Synodaalikokous on sellainen kokoontuminen, jossa tuetaan pappien teologista aktiivisuutta, koulutusta, opiskelua, keskustelua. Ja sitten synodaalikokouksessa koko papiston kirjo seurakuntapapeista selektiiveihin ja eläkeläisiin on kokoontunut yhteen, jolloin tämän pappien yhteisöllisyyttä omaa yhteisöllisyyttä on tällä haluttu tukea ja sillä tavalla autettu pappeja arvostamaan omaa kutsumustaan pappisvihkimystään. Ja nyt sitten kirkossa näyttää vallitsevan tällainen, voisiko sanoa, nykyaikaisempi ajattelu, jossa ajatellaan, että hyvä tekninen suoritus riittää.

Omalta osaltani olen edelleen sitä mieltä, että ihmisten kohtaaminen, keskustelu eri ikäluokkien välillä, toistensa näkeminen, tämä on tärkeätä. Meillähän toki on, erilaisilla selektiiveillä on omia päiviänsä. Nuorisotyön alueella ja perhetyössä jne. ja ne ovat usein vuosittaisia. Tämä pappien yhteisöllinen synodaalikokous, se on kerran kuudessa vuodessa ja monet seurakuntapapeista ovat sellaisia, jotka eivät tällaisiin suurempiin neuvottelupäiviin - papiston päiviä ehkä lukuunottamatta - juurikaan kokoonnu. Mielestäni tällainen kerran kuudessa vuodessa toistuva isompi kokous ei ole merkittävä rasitus kirkolle. Sen muotoja voidaan toki arvioida ja sen kustannussijoittamista voidaan miettiä, mutta pitäisin erittäin harmillisena ja voisi sanoa, että papiston yhteisöllisyyttä melkein loukkaavana sitä, että tästä kuuden vuoden pakollisuudesta pitäisi luopua. Ja halusin tämän puheenvuoron käyttää sen tähden, että se tuossa lähetepuheenvuorossa näin voimakkaasti ja selvästi otettiin esille. Että älkää hyvät ihmiset ottako papeilta pois näitä tärkeitä kohtaamisen hetkiä, joissa esimerkiksi nuoremmat papit ja vanhemmat papit näkevät toisensa ja tulee tällaista tervettä vuorovaikutusta edes kerran kuudessa vuodessa.


Paluu