Puheenvuoro
Palmu Pasi
,
edustaja
Otsikko:
Kirkon virkaan valmistuvilta edellytettävä missiologian tuntemus (Edustaja-aloite 2/2016)
Täysistunto:
Torstaina 12 päivänä toukokuuta 2016 klo 9:00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Kuulun itse tämän aloitteen allekirjoittajiin ja keskustelua seuratessani epäilykseni yliopiston kykyyn järjestää asiat kohdalleen on koko ajan kasvanut. Yritän mahdollisimman kansantajuisesti selvittää, mistä huoleni tätä asiantilaa koskien on kasvanut. Se oikeastaan kerrottiin tuossa aamuhartaudessa, kun pastori in spe Pekka Niiranen kertoi joutuneensa todistajan paikalle balsamoidun epäjumalan äärelle Pohjois-Koreassa. Siinä hän suoraselkäisenä kristittynä mietti, mitä oikein tehdään. Keinot olivat kovin vähissä. Huomaamme, että tämä edustaja Niirasen sydämen tila ilmensi missiolle heränneen kristityn vakaumusta, mutta hänen taitamattomuutensa ja tietämättömyytensä tilanteessa taas osoitti missiologisten taitojen puutetta. Millä tavalla autamme pastori in spe Pekka Niirasta, sekä meitä pastoreita in re, minua ja muita, tässä kysymyksessä. Se oli aloitteen intentio, näin sen ymmärsin ja siksi sen allekirjoitin. Mutta mikäli tällä aloitteella ei päästä varsinaiseen tavoitteeseen, täytyy keksiä muita teitä. Kysymys sinänsä on polttava. Uskon, että meillä, jotka olemme herätysliikelähetysjärjestöjen palveluksessa, voi olla kenties jotain annettavaa näissä kysymyksissä. Ja saatavaa. Toivoa lisää se, mitä edustaja Toiviainen hyvin elävällä tavalla kertoi missiologian opinnoista saaneensa. Siinä ei ainakaan kankeus ja hidasliikkeisyys millään tavalla tullut esille (naurua, kun puhuja siirtyi puhujanpaikalle tämän lauseen aikana). Sen sijaan en osoittaisi niihin suuntiin oppia hakemaan, joissa lähettien määrä on laskenut kuin lehmän häntä viime vuosina.
Paluu