Puheenvuoro



Sahi Timo, edustaja

Otsikko:
Kirkkoherranvaalia koskevien kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2009)

Täysistunto:
Maanantaina 4 päivänä toukokuuta 2009 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa. Nyt esillä oleva asia oli kirkolliskokouksen käsiteltävänä edellisen kerran noin 15 vuotta sitten lähes samassa muodossa kuin nytkin. Papinvaalin uudistamiskomitean mietinnöstä käytiin lähetekeskustelu keväällä 1993, ja syksyllä 1994 kirkolliskokous päätti lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti pitää kirkkoherran vaalitavan ennallaan, huolimatta siitä, että arvoisan arkkipiispan, silloisen edustaja Jukka Paarman, puheenjohdolla istunut komitea esitti vaalin siirtämistä kirkkovaltuustoille ja seurakuntaneuvostoille. Kirkkohallitus yhtyi lausunnossaan komitean esitykseen, mutta lakivaliokunta katsoi realistisesti, ettei muutosesitys olisi saanut määräenemmistöä taakseen, eikä siis sitä esittänyt. Sen sijaan kappalaisen vaali päätettiin silloin siirtää suorasta vaalista välilliseksi.

Kuten sekä käsiteltävänä olevasta kirkkohallituksen esityksestä että aiemmista selvityksistä ilmenee, kirkkoherran vaalitapa ja ylipäänsä papinvaali on vuosien ja vuosisatojen saatossa kokenut lukemattomia muutoksia. Milloin on piispa täyttänyt papinviran, milloin on kuningas päättänyt asian. Vuoden 1739 papinvaaliasetus sääti, että tuomiokapitulin oli asetettava ehdolle kolme pappia, joista seurakunta vaalisaarnojen jälkeen suoritti valinnan. Kuitenkin päättäjä, jos se oli kuningas, saattoi poiketa tästä seurakunnan valinnasta. Äänioikeus oli silloin porrastettu maanomistuksen mukaan. Vasta vuoden 1953 kirkolliskokouksen päätöksellä tuli käyttöön papinvaalissa yhtäläinen äänioikeus, joten nykyinen vaalitapa on vasta runsaat 50 vuotta vanha. Melkein välittömästi viimeksi mainitun päätöksen jälkeen tehtiin useita papinvaalia koskevia muutosehdotuksia. Kirkkolakikomitea ehdotti välilliseen vaalitapaan siirtymistä, mutta ehdotus ei tullut vuoden 1963 kirkolliskokouksessa hyväksytyksi.

Muutospaineita kirkkoherran vaalitapaa kohtaan on ollut siis runsaasti. Se kertoo selvästi siitä, että kulloinenkin vaalitapa ei ole ollut aikaansa vastaava, eikä sen perusteella ole ollut muutosesityksen tekijöiden mielestä mahdollista valita tai löytää parasta mahdollista henkilöä asianomaiseen kirkkoherranvirkaan. Tavoitteesta on kuitenkin oltu - vaalitavasta riippumatta - melko yksimielisiä: Parhaan mahdollisen hakijan löytäminen ja valitseminen ja myös täyttöprosessin lyhentäminen.

Nykyisen vaalitavan säilyttämistä puoltavat vetoavat mm. kirkkoherran työn ja viran luonteeseen. Kirkkoherra on seurakunnan paimen, hengellinen johtaja - ei toimitusjohtaja. Seurakuntaa ei voi johtaa kuin firmaa. Seurakuntalaisten toimittamassa vaalissa pääpaino on hakijoiden teologisen ja hengellisen kyvykkyyden ja sielunhoidollisen taitavuuden arvioinnissa, kun taas kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston suorittamassa vaalissa päällimmäiseksi nousisi yleinen, toisin sanoen maallinen johtamiskyky. Myös on katsottu, että kirkkoherran valitseminen on kaikkien seurakuntalaisten oikeus. Sen oikeuden siirtäminen luottamuselimelle kaventaisi demokratiaa. Välillisen vaalitavan on epäilty lisäävän valitun riippuvuutta valitsijoista. On myös katsottu, että kirkko vieraantuu kansasta yhä enemmän, jos suora vaali muutetaan välilliseksi. Kaikista näistä asioista on täällä tänään jo puhuttu.

Vasta-argumentteja edellä mainittuihin asioihin voidaan esittää helposti ja runsaastikin. Itse en yhdy edellä mainittuihin väitteisiin. Esitän vain muutamia kommentteja. Kirkkoherran tehtävänkuva on useimmissa seurakunnissa aivan toinen kuin se oli muuta kymmenen vuotta sitten. Kirkkoherra ei ole vain hengellinen johtaja - sitäkin hän tietenkin on - vaan myös yhteisön henkilöstöjohtaja ja organisaation hallinnollinen johtaja. Kuten kirkkohallituksen esityksestä ilmenee, kirkkoherran työstä hallinnolliset tehtävät vievät keskimäärin lähes 40 %. Suoraa kansanvaalia ei voida pitää sen demokraattisempana kuin demokraattisesti valitun luottamuselimen toimittamaa vaaliakaan. En ymmärrä, mistä tulee se käsitys, että demokraattisesti valittu luottamuselin muuttuu epädemokraattiseksi silloin, jos se ryhtyy valitsemaan seurakunnalle kirkkoherraa. Suora vaali ei takaa, että ehdokkaat punnitaan monipuolisemmin tai oikeudenmukaisemmin viranhoidon kannalta - mieluummin päinvastoin. Välillisessä vaalissa ehdokkaiden taustat, ominaisuudet ja kyvyt on mahdollista punnita monipuolisemmin ja perusteellisemmin kuin suorassa vaalissa.

Teologisia perusteita, jotka puhuisivat nimenomaan suoran kansanvaalin puolesta ja välillistä vaalia vastaan, ei näyttäisi olevan. Aiemmin mainitsemani papinvaalin uudistamiskomitean mietinnön liitteenä oli professori Fredrik Cleven selvitys papinvaalin teologisista perusteista. Cleve kirjoitti: Luterilaisesta näkökulmasta seurakuntalaisten suorittamaa vaalia ei voida pitää ainoana oikeana tapana ottaa pappi virkaansa. Teologisesti ei myöskään ole välttämätöntä, että kaikki täysi-ikäiset seurakunnan jäsenet ottavat osaa papinvaaliin. Seurakunta voi luovuttaa valintaoikeutensa pienemmille ryhmille. Tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat ratkaisevat, onko papinvaali suora vai välillinen.

Mielestäni nyt tulisi olla realisti, kuten oli kirkolliskokouksen lakivaliokunta vuonna 1994. Käsitykseni on, ettei määräenemmistöä ole mahdollista saada kirkkohallituksen esityksen taakse. Kirkkoherran vaalitavan uudistaminen olisi kuitenkin tärkeä toteuttaa. On mielestäni selvää, että vaalitapa kaipaa muutosta ainakin osassa seurakuntia, mutta yhtä selvältä näyttää, että osassa seurakuntia vaalitapa halutaan pitää nykyisenä. Jotta asiassa päästäisiin eteenpäin, pitäisi olla mahdollisuus sekä suoraan että välilliseen vaaliin. Olen siis tässä eri mieltä kuin kirkkohallitus esityksessään.

Miten tämä kahden vaalitavan mahdollisuus voitaisiin toteuttaa? Käytännön mahdollisuuksia on useita. Kysymys on ensisijassa siitä, kuinka, kuka tai mikä elin ja missä vaiheessa päättäisi vaalitavan. On mahdollista, että kirkkoherran vaalin toimittava elin eli kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto itse päättää vaalitavan. Tämän pitäisi tapahtua hyvissä ajoin ennen vaalia. Mahdollista on myös, että kirkkovaltuusto ja seurakuntaneuvosto tekevät esityksen vaalitavasta tuomiokapitulille, joka päättää. Myös on mahdollista, että kirkkolailla säädetään tarkasti ne perusteet, milloin toimitetaan suora vaali ja milloin välillinen vaali. Kriteerinä voitaisiin käyttää esimerkiksi seurakunnan jäsenmäärää siten, että suurissa seurakunnissa säädettäisiin välillinen vaali ja pienissä seurakunnissa nykyinen kansanvaali. Tämä tuntuu tosin aika jäykältä järjestelmältä.

Kaikissa edellä mainituissa perusteissa on hyviä ja huonoja puolia. En käy niitä tässä tarkemmin ruotimaan. Kaikki esittämäni vaihtoehdot ovat mielestäni mahdollisia. Pitäisin tärkeänä, että valiokunnat - perustevaliokunta ja lakivaliokunta - pohtisivat näitä kysymyksiä. Kirkkohallitus on omassa esityksessään jättänyt vaalitavan vaihtoehtoisen pohdinnan melko vähälle. Käsitykseni on, että tulevaisuus on kohti välillistä vaalia. Toimenpiteet sen toteuttamiseksi pitäisi aloittaa mahdollisimman pian. Asiassa voidaan edetä vain sitä kautta, että olisi mahdollista käyttää kahta erilaista vaalitapaa, suoraa ja välillistä. Molemmissa vaalitavoissa seurakunta valitsee itselleen johtajan.



Paluu