Puheenvuoro



Mölsä Aulis, edustaja

Otsikko:
Avioliittokoulutyön toteuttaminen kirkossamme (Edustaja-aloite 2/2005)

Täysistunto:
Tiistaina 10 päivänä toukokuuta 2005 klo 9.00

Teksti:
Kunnioitettu puheenjohtaja, hyvät kuulijani. Aivan ensin haluan kiittää meidän arkkipiispaamme, joka eilen piti niin mainion avauspuheenvuoron. Siinä puheenvuorossa kävi niin hyvin selväksi, että mikä on meidän kirkkomme kanta tämän päivän yhteen tärkeään asiaan, perhe-kysymykseen. Se oli niin hyvin sanottu, että täytyy sanoa ettei sitä sen paremmin ja voimakkaammin tarvitse sanoakaan. Siitä kyllä kävi selville kaikille mitä kirkkomme asiasta ajattelee. Ja kuten siinä puheessaan arkkipiispa mainitsi, niin meidän perheemme tänä päivänä eivät voi hyvin ja kun perheet eivät voi hyvin, yhteiskuntakaan ei voi hyvin ja tältä pohjalta olemme tehneet aloitteen avioliittokoulun toteuttamisesta kirkossamme. Eli me allekirjoittaneet esitämme kunnioittaen, että kirkolliskokous päättäisi antaa kirkkohallituksen tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa kaikki aikuiset ikäluokat kattava avioliittokoulutyö. Toteutus voisi olla yhteistyökohde hiippakuntien, seurakuntayhtymien ja seurakuntien kanssa. Näin myös pienten seurakuntien jäsenet voisivat saada kirkon tarjoaman tuen tässä tärkeässä asiassa.

No kuinka tämä avioliittokoulu sitten voisi olla avuksi tässä tilanteessa, joka todetaan ja mielletään tämä päivänä ongelmaksi. Voimme sanoa, että tälle työlle on sosiaalinen tilaus. Tänä päivänä yhteiskunnassa ydinperhettä hajotetaan niin kovin monin tavoin, on monennäköisiä ajatuksia siitä, että mikä olisi tänä päivänä hyvä tapa elää. Ydinperhe alkaa jo jäädä taka-alalle. On kaikennäköisiä ajatuksia siitä jopa, että miten perhettä voidaan perustaa, miten sinne lapsia hankkia ja millaisiin perheisiin lapsia hankkia. Ne jotka uskomme Raamattuun tiedämme, että Jumala loi miehen ja naisen ja sanoi, että "lisääntykää ja täyttäkää maa". Hän perusti perheen, jossa on mies, nainen ja lapset ja tätä meidän pitää kyllä vaalia ja tätä asiaa meidän tulee kertoa tänä päivänä voimakkaammin kuin aikaisemmin, nyt kun ollaan menossa aivan väärälle tielle yhteiskunnassa.

Avioliittokoulu on myöskin paikka, jossa me kohtaamme ihmisiä, se on yksi kohtaamispaikka, siis seurakunnan ja seurakuntalaisten kohtaamispaikka. Sinne tulee sellaista väkeä, joka ei seurakunnan tilaisuuksiin muualle kenties tule. Ja kun me emme valitse sinne tulijoita, nyt minä puhun aika paljon siitä mitä me olemme kokeneet jo Vantaalla Tikkurilassa, kun me olemme tätä avioliittokoulua järjestänee yhdeksän aikaisemman vuoden aikana, näitä kokemuksia tässä samalla kerron. Me emme tosiaan valitse tulijoita, sinne ei ole mitään hakua, ei ole pääsykokeita, ei testejä, kaikki ovat tervetulleita. Ja vaikka tämä on avioliitossa oleville tarkoitettu, niin me emme kysy kuka on avioliitossa tai kenties avoliitossa tai kenties peräti sinkku, nimittäin sinne tulee väkeä myöskin yksittäin, tulee yksinäisiä miehiä, naisia. Keltään ei kysytä mikä heidän taustansa on, ketään ei tentata, kaikki ovat tervetulleita.

On nimittäin tavattoman tärkeää, että kun me kohtaamme ihmisiä, niin me voimme toteuttaa myöskin päätehtäväämme, eli evankeliumin jakoa. Sehän meidän tehtävämme on. Meidän tehtävämmehän ei ole vain järjestää tilaisuuksia ja kohdata ihmisiä. Sitähän se ei ole, muutenhan me pitäisimme kenties bingoiltoja, siellähän kohdattaisiin paljon ihmisiä, vaan meidän tehtävämme on aina julistaa sanomaamme, joka meille on annettu. Tämä avioliittokoulu on yksi paikka missä niin voidaan tehdä ja niin tehdään. Siellä selvästi tuodaan esille, että mille pohjalle meidän työmme rakentuu ja siellä yhtenä aiheena, se on vakioaihe, on anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen ja armo. Kaikki nämä ovat hyvin oleellisia avioliitossa, siis vanhempien kesken, niin anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen kuin myöskin armo. Voin sanoa omasta kokemuksesta, että kyllä on niin paljon asioita, joita ei ole tullut ajatelleeksi, ainakaan en minä ja uskallan väittää ettei moni muukaan, ennen kuin joku ne kertoo. On tavattoman hyvä, että joku, joka tietää, jakaa tietonsa ja kertoo niille, jotka eivät sitä tiedä. Avioliitto on sellainen, joka vaatii huoltoa, ainakin miehet. Voin sanoa itsestänikin, minulle semmoinen asia, että kaikki on itsestään selvää, minähän menin naimisiin ja minullahan oli vaimo ja oli lapset, perhe ja edelleen on onneksi, mutta silloinkin oli, niin pidin itsestään selvänä, että näinhän tämä pitää olla, ei tässä mitään, mehän elämme näin päivästä toiseen, mutta ei se ole hyvä. Kyllä avioliitto vaatii huoltoa, vähintään vuosihuoltoa, jos ei kuukausittaista ja päivittäistä huoltoa, niin ainakin vuosihuoltoa. Tämä avioliitto on yksi aivan mainio paikka saada sitä vuosihuoltoa avioliitolle.

Eräs näkökulma myöskin, joka on oleellinen, on tämä ennaltaehkäisevä työ. Eli avioliittokoulu tähtää siihen, että annettaisiin aviopareille tietoa, taitoa elää niin, ettei törmättäisi niihin ratkaisemattomiin ongelmiin. Meillähän on tämä perhetyö kirkossamme painottunut, edelleen painottuu, tähän kriisityöhön. Voimme kuvitella, että meillä on polku ja sen polun alkupäässä on avioliitto, kaikki on ihan hyvin. Polun loppupäässä on kriisi ja toimimme siellä, siellä kriisissä. Meidän täytyy muuttaa se painopiste tänne polun alkuun, eli meidän täytyy panostaa työtä sinne missä lähdetään liikkeelle. Tämä ennalta ehkäisevä työ on se, joka tuo tulosta. Se kriisityö, se saattaa tuoda tulosta, mutta se on niin kovin myöhäinen vaihe. Monta kertaa se ei enää tuokaan tulosta, silloin ollaan jo liian pitkällä kriisissä, vaan täällä polun alkupäässä pitää se tieto. Tämä avioliittokoulu on juuri sitä. Siellä jaetaan sitä tietoa, pyritään jakamaan, jaetaan tietoa jo niille, jotka ovat liikkeelle lähdössä, joskin niin kuin taisin jo mainita ja tämä aloitekin kohdistuu kaikkiin ikäluokkiin. Siellä ei rajata ikäluokkia, sinne voi tulla myöskin ne jotka ovat olleet naimisissa jo 40-50 vuotta. Se on kaikille hyvä, tämä huolto on hyvä aivan kaikille.

Myös tämä ennalta ehkäisevä työ tarkoittaa sitä, että voitaisiin estää tai ainakin vähentää sitä tuskaa ja kärsimystä, mitä avioliiton rikkoutuminen tuo tullessaan. Se on mittaamaton ja nimen omaan kohdistuu lapsiin, toki myöskin aikuisiin. Aivan varmaan avioparit kärsivät siitä, kun pari rikkoutuu, mutta entä lapset, hehän vasta kärsivät. Tuossa joitakin vuosia sitten työkaverini, ihan hyvä työkaverini, perhe hajosi, siinä isä muutti pois kotoa, kun löysi toisen naisen, niin tämä heidän seitsemän-vuotias poika sanoi, että "mitään muuta minä en toivo kuin, että isä tulisi takaisin". Hän sanoi, että "mitään muuta minä en toivo kuin, että isä tulisi takaisin". Voi kuvitella vain mitä tuskaa tämä pieni poika koki. Kuinka usein avioparit ajattelevat itseään, eivätkä niinkään lapsiaan. Kun tämä yhteiskunta on itsenäistynyt, tänä päivänähän on oikein kova huutoa se, että jokainen yksilö saa oma yksilö ja saa tehdä just niin kuin haluaa, eikö vaan, sehän tässä on se teema, niin onko tämä itsekkyys, että jos minä en tässä nyt viihdy, nyt ei ole tässä mukava olla, niin minähän lähden ja niin tehdään. Niin paljon tehdään, mutta näinhän ei pitäisi tehdä, vaan pitäisi tietenkin hakea apua ja jäädä siihen. Palaan vielä siihen, että ennalta ehkäisevä työ on se ydintehtävä, mitä meidän täytyy tehdä.

Vielä tuosta, kun sanotaan, että mitähän tämä maksaa, kuka tämmöisen toteuttaisi, avioliittokoulun. Ensinnäkin toteuttaja on juuri seurakunta, niin se on meilläkin Vantaan Tikkurilassa ja meillä siellä on tällainen kuin aikuistyö, jonka tehtävään tämä on kuulunut jo ja kuuluu edelleenkin. Näin varmaan sopii muuallakin, mutta tässä kaivataan nyt kirkon apua. On paljon pieniä seurakuntia, joissa ei ehkä ole niin paljon resursseja, ei ehkä henkisiä, henkisiä varmaan on, mutta tilaisuutta tai voimavaroja muuten niin, että kirkkomme ottaisi tähän myönteisen kannan ja antaisi apua täältä ylhäältä lähtien koko matkan, ihan tosiaan täältä kirkon johdosta lähtien, niin hiippakunnissa kuin yhtymissä seurakunnille apua tässä. Se ei vaadi paljon työntekijöitä. Meillä toteutusta hoitaa kaksi henkilöä. Siinä on meidän aikuistyöstä vastaava pappi ja minä olen toisena näitä järjestämässä, ja sitten meillä on kaksi luennoitsijaa. Luennoitsijat tietenkin pitävät luennot, ja kustannus, joka syntyy on luennoitsijoiden palkkiot ja materiaali, joka jaetaan osallistujille.

Meillä kuuden illan sarja, kun meillä on ollut kuusi iltaa, yksi ilta viikossa kuutena viikkona, sen nettokustannus on noin 1500 euroa. Eli se ei ole paljoa, se ei varmaan kaada minkään seurakunnan taloutta. Me perimme 10 euron osallistumismaksun, työttömiltä ei peritä mitään ja tämäkin maksu, 10 euroa, on sen takia, että jotkut sanovat, että se sitouttaa ihmisiä siihen. Minä olen sitä mieltä, että ei pitäisi periä mitään. Me olemme velkaa, seurakunta on velkaa, kyllä seurakuntalaisille tämän verran. Miksi peritään muuten kirkollisveroa? Miksi veroa peritään, jos sille ei anneta mitään katetta, tietenkin annetaan jotakin katetta, mutta nähdäkseni tämäkin voisi kuulua siihen katteeseen aivan hyvin. Toiset halusivat, että peritään se maksu juuri siksi, että se sitouttaa ihmisiä käymään siellä. Minä en katso näin, koska sen asian pitää sitouttaa, eikä sen maksun ja varmaan sitouttaisikin, mutta ollaan peritty se 10 euroa siitä huolimatta, se ei varmaan kaada talouksia. Erään kerran muuten tuli kyllä muuan nainen ja sanoi, että hänellä on vähän tiukkaa, niin pitäisikö maksaa. Sitä pohdittiin sakilla ja me onnettomat päädyimme, että tarvitsisi maksaa, kun meillä on semmoinen johtokunnan päätös, että vain työttömät pääsevät ilmaiseksi ja otettiin se 10 euroa, ja minua on kyllä surettanut, että onnettomia olimme. Olisimme antaneet hänelle vielä 10 euroa lisää vielä, että voit ostaa leipää tällä.

Se ei ole mikään ongelma, tämä kustannuspuoli, eikä toteutus, ainoastaan tahto vaan. Sitä tässä pyydetään, että meillä olisi tahto toteuttaa avioliittokoulutyötä. Tämä toteutus, tällä me emme hae kunniaa itsellemme, emmekä seurakunnalle, vaan kaiken työn me teemme Jumalan kunniaksi, Hänen kunniaansa me haluamme julistaa ja sitä me teemme myöskin.


Paluu