Puheenvuoro
Rajala Pertti
,
edustaja
Otsikko:
Kirkkoherranvaalia koskevien kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2009)
Täysistunto:
Maanantaina 4 päivänä toukokuuta 2009 klo 13.00
Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät edustajat. Tässä keskustelussa on aika selkeästi tullut esiin, että me emme ole ihan tyytyväisiä nykyiseen kirkkoherran vaalitapaan. Niin kuin edustaja Sahi selkeästi toi esiin, tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, mutta jostain syystä ei näytä olevan mahdollisuuksia tehdä edes pieniä muutoksia tähän asiaan. Toivoisin kuitenkin, että valiokunnat ovat herkällä korvalla kuulleet näitä puheenvuoroja. Koska huomioon ottaen sen valtavan rakennemuutoksen, seurakunnissamme menemme isoihin yksiköihin taloudellisten, hallinnollisten paineiden vuoksi, me tarvitsemme myöskin kirkkoherroilta erilaisia ominaisuuksia, erilaisia taitoja, joita nykyinen vaalitapa ei nosta esiin tai ne eivät tule näkyviin vaalissa.
Näen itse kaksi kipupistettä, jotka tähän vaaliin liittyvät. Ensimmäinen on äänestysprosentti, joka on kipupiste myös seurakuntavaaleissa, jossakin vaiheessa olen tehnyt esityksiä postiäänestyksestä, jos se auttaisi parempaan äänestysprosenttiin. Siinäkin on omat ongelmansa. Kaikista tehostamiskeinoista huolimatta, joita olemme yrittäneet, ihmiset eivät näytä kiinnostuvan. Toinen kipupiste on tavallisen seurakuntalaisen kannalta ylimääräisen vaalisijan käyttö ja myötä muodollisesti pätevien hakijoiden asettamien eriarvoiseen asemaan. Käsittääkseni tämä tuli esiin Helsingin Vartiokylän kirkkoherranvaalissa - jota tosin en ole seurannut muuta kuin Helsingin Sanomia lukien - jossa lehden mukaan oli hirveä määrä pettyneitä, tuohtuneita ihmisiä, koska omassa seurakunnassa pitkään työskennellyt sai reilusti yli puolet annetuista äänistä eikä tämän meidän vaalijärjestelmämme mukaan tullut valituksi. Niin sanotulle tavalliselle seurakuntalaiselle tämän asian selittäminen on tosi vaikeaa, selittää mitä järkeä tässä on, koska siinä yksinkertaisesti ei ole mitään järkeä. Jos hieman kärjistää, jos olemme suorassa kansanvaalissa, niin seurakuntalaisia ei saisi jymäyttää tällaisella demokratian irvikuvalla. Jos ylimalkaan haluamme pitää kiinni kansanvaalista kirkkoherraa valittaessa, minusta tämä järjestelmä tältä osin tulisi muuttaa. On keinotekoista rajata varsinaisesti muodollisesti pätevien ehdokkaiden määrä ja tämä nykyinen tapa, joka perustuu vaalisaarnaan, messun toimittamiseen, ei todellakaan tuo esiin niitä kirkkoherralta vaadittavia ominaisuuksia. Nämä mahdolliset vaalipaneelit eivät mielestäni tuo isoa lisäarvoa tähän asiaan. Siksi parasta olisi luopua koko kansanvaalista kirkkoherraa valittaessa. Minä näen, että tänä päivänä, kuten jo mainitsin, isoissa hallinnollisissa yksiköissä seurakunnassa kirkkoherra on ennen muuta hallinnollinen johtaja, työyhteisön esimies, väheksymättä kirkkoherran hengellistä johtajuutta. Valitettavasti on niin, että vaalissa ratkaisevat yleensä muut avut, kuin ne, joita tässä varsinaisessa virkatehtävässä tarvitaan.
Paluu