Puheenvuoro



Hallamaa Jaana, edustaja

Otsikko:
Uusi avioliittolaki, yleisvaliokunnan mietintö 3/2015 edustaja-aloitteesta 2/2015

Täysistunto:
Torstaina 5 päivänä marraskuuta 2015 klo 10.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Yhdyn kiitoksiin yleisvaliokunnalle ja yleisvaliokunnan mietinnöstä. Ihailen avoimuuttanne ja rohkeuttanne, jolla olette käyneet käsiksi aloitteeseen ja saaneet aikaan tämän hienon mietinnön.

Haluan keskustella vähän mietinnöstä. Siinä on linjattu, kuinka keskustelua jatketaan eteenpäin, ja vastattu aloitteen eri kohtiin. Aloitteen kolmas kohta oli, että kirkolliskokous ryhtyisi toimiin käynnistääkseen seuraavalle kirkolliskokouskaudelle ulottuvan prosessin, jonka tavoitteena on kolmoskohta: osoittaa, että kirkko arvostaa samaa sukupuolta olevissa parisuhteissa eläviä ihmisiä ja heidän lapsiaan. Tästä asiasta mietinnössä kirjoitetaan sivulta 13 alkaen, kohta 2.5. Aloitteen kolmas kohta: arvostuksen osoittaminen.

Mietintöhän toimii jatkotyöskentelyn pohjana, ja siinä mielessä se on yksi resurssi asian työstämiseen. Haluan kiinnittää huomiota siihen, kuinka tämä muotoilu "arvostuksen osoittaminen" muuttuu tässä mietinnön kohdassa 2.5 arvostuksen kokemukseksi. Itse asiassa mietinnössä käsitellään sivuilla 13-16 enimmäkseen, kuinka arvostusta koetaan. Tämän pohjalta päädytään sivujen 13 ja 14 taitteessa, sivun 13 viimeinen kappale: "Kirkolliskokouksen tehtäviin kuuluu erityisesti kirkkolain, kirkkojärjestyksestä ja kirkon vaalijärjestyksestä sekä kirkon yhteisestä taloudesta ja ekumeenisista suhteista päättäminen. Kirkkohallitus hoitaa näihin kuuluvaa valmistelua ja täytäntöönpanoa. Siksi joudutaan pohtimaan, miten hyvin aloitteessa mainittu kolmas kohta, arvostuksen osoittaminen, sopii keskushallinnon tehtäviä hoitaville hallintoelimille.
Arvostuksen kokemuksen syntyminen on monimutkainen prosessi." Ja niin edelleen. Sitten todetaan myöhemmin, että tämä arvostuksen kokemus saadaan aikaan ennen muuta henkilökohtaisissa kohtaamisissa.

Haluan kiinnittää huomiota siihen, että kirkkohallitus, kirkolliskokous ja me kirkon päätöksentekijät emme ole liikkeellä ihan näin vähäisin eväin. Arvostus - siihen kuuluu myös, mitä kutsutaan englannin kielessä sanalla recognition, joka on suomeksi käännetty sanalla tunnustaminen, kunnioittava tunnustaminen tai hyväksyvä tunnustaminen.

Filosofit, mm. saksalainen Axel Honneth ja kanadalainen Charles Taylor, ovat eritelleet tunnustamista, siis toiseen ihmiseen kohdistuvaa tunnustamista, jakamalla sen osiin. Se koostuu kolmesta osasta: rakkaudesta (love), kunnioituksen osoittamisesta (respect) ja arvostuksesta (esteem).

Rakkaudellinen tunnustaminen toteutuu läheissuhteissa, ja meidän koko persoonamme syntyy oikeastaan meidän varhaissuhteissamme, ja me pysymme kaikki yllä keskinäisessä rakkaudessa ja sen voimasta. Mutta tämä toinen, kunnoituksen osoittaminen eli respect, se on nimenomaan arvostusta, jota instituutiot voivat osoittaa ihmisille. Respect-arvostus, kunnioituksen osoittaminen, on aivan keskeinen tekijä, kun ihmiset ovat toistensa kanssa tasavertaisia kansalaisia ja toimijoita. Kirkolliskokouksen päätöksillä on jo osoitettu kunnioitusta myöntämällä ihmisten oikeudet ja valtuudet kristittyinä, omantunnonvapaus jne. Arvostamisen kolmas komponentti, esteem, arvostus sosiaalisissa suhteissa, toteutuu esimerkiksi juuri nyt täällä. Että me tunnustamme toisemme kirkolliskokousedustajiksi ja kirkolliskokousedustajina. Ilman sitähän voisi olla puolet salista poissa tuolla juomassa kahvia, kun Hallamaa puhuu, tai sitten pelataan pelejä tai surffataan netissä. Siis näin tämä esteem-arvostus toteutuu sosiaalisissa suhteissa.

Tunnustamiseen kuuluu myös näiden kolmen komponentin lisäksi - sitten kun me tunnustamme toisemme, meidän pitää tunnustaa tosiasiat. Ja se esimerkiksi toteutuu silloin, kun me tunnustamme, että meillä on erilaisia mielipiteitä. Se on tosiasioiden tunnustamista - ei sanota "no ethän sä nyt noin voi ajatella!" Siis olemme edistyneet. Tosiasioiden tunnustamiseen kuuluu myös esimerkiksi se, että jonkin sanominen loukkaa toista ja on haavoittavaa, siitä huolimatta, että puhuja ei ole sitä tarkoittanut. Se on tosiasia.

Toisen ihmisen tunnustamiseen kuuluu myös hänen identiteettinsä tunnustaminen, ja identiteetin tunnustaminen voidaan jakaa kahteen osaan: annetun identiteetin tunnustamiseen ja omaksutun identiteetin tunnustamiseen. Esimerkki annetusta identiteetistä: se voidaan kieltää esimerkiksi sanomalla että "et ole oikea kristitty, vaikka sinut on kastettukin, koska Jumalan lapseus edellyttää tätä ja tätä ja tätä ja tätä". Tai sitten tämän ihmisen omaksuman identiteetin tunnustamatta jättäminen tarkoittaa sitä, että minut tunnustettaisiin esimerkiksi kahvinkeittäjäksi, mutta ei akateemiseksi asiantuntijaksi. Ihminen sanoisi, että kunnioitan sinua naisena, mutta se tarkoittaisi sitten, että kyllä kahvinkeittäjänä, mutta ei akateemisena asiantuntijana. Koska itse tunnistan itseni ennemminkin akateemiseksi asiantuntijaksi kuin kahvinkeittäjäksi, vaikka osaan sitäkin tehdä.

Kaikkien syvin tunnustamisen taso on persoonana tunnustaminen. Täällä asiasta puhuttiinkin muotoilemalla se, että tunnustan, tai kunnioitan, arvostan, ihmisenä. Mutta persoonaksi tunnustaminen ei voi toteutua ilman näitä muita tasoja. Ei voi hypätä persoonana tai ihmisenä tunnustamiseen suoraan, sivuuttamalla tosiasiat ja tämän annetun ja omaksutun identiteetin. Persoonana tunnustaminen edellyttää, että näkee toisen ihmisen sellaisena, kuin hän on, hänen kaikkine puolineen, kuulee häntä, ja hyväksyy hänet tunnustaen. Se on tavattoman vaikeaa. Me emme ehkä pääse kuin harvoissa suhteissa siihen, että me todellakin saavuttaisimme tämän hyväksyvän tunnustamisen persoonien tasolla. Siis tunnustaminen, mitä tässä valiokuntamietinnössä puhutaan nyt arvostamisena, koostuu erilaisista elementeistä. Jatkotyöskentelyn kannalta kun pyrimme kohti kunnioittavaa keskustelua, näiden erojen tekeminen on tärkeää ja se auttaa meitä eteenpäin.

Siis lähdemme siitä, että tunnustamme tosiasiat, identiteetit ja kuljemme kohti persoonana tunnustamista. Se auttaa myös ymmärtämään, että toisen tunnustaminen ihmisenä tai persoonana voi olla pelkkä tyhjä lause. Se on erittäin vaativa eettinen haaste.

Tämä, että mietinnössä puhutaan arvostuksen osoittamisen sijasta arvostuksen kokemisesta tai arvostuksen kokemuksesta, on yhteydessä toiseen asiaan. Sivulla 12 puhutaan, että keskustelussa voi olla tällaista tarkoituksellista loukkaamista tai loukkaantumista. Meillä on myös sellainen vaara tässä keskustelussa, että me torjumme toisemme sanomalla, että "susta nyt tuntuu siltä", mutta se ei ole niin kuin oikea asia. Meidän ajalle on aika tyypillistä se, että ongelmat personifioidaan yksilöiden ongelmiksi. Mutta me olemme tässä yhdessä. Tämä kunnioittava tunnustaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen, ovat kaikki sosiaalisia prosesseja.

Haluan evästää kirkkohallitusta ja meitä kaikkia jatkamaan tätä keskustelua näiden resurssien varassa. Kiitos.


Paluu