Puheenvuoro



Ketonen Matti, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Käsissämme oleva asia Parisuhdelain seuraukset kirkossa, on synnyttänyt paljon huolta, mutta myös paljon toiveita kirkkomme jäsenten keskuudessa. Huolta kantavien syvä murhe tunnistaa asiassa maallistumisen ja jumalattomuuden, suoranaisen kirkon kriisin. Toisen osapuolen murheena on tunto kirkon asenteiden jäykkyydestä, kovuudesta ja armottomuudesta sen sulkiessa aidon tukensa homoseksuaalisen ihmisen elämään. Asia sinänsä ei ole uusi, mutta on nyt noussut, tahdoimme tai emme kirkon päätöksenteon seuratuimmaksi asiaksi. Kiinnostaako mediaa asia aidosti kirkolliselta kannalta vai onko asian jännitteisyys vain uutisoinnin arvoinen. Uskon, että molemmista on kyse. Kyseessä on aivan ilmeisesti Raamatun tulkintaan liittyvä asia voidakseen olla ylipäätään käsiteltävänä tässä salissa. Tulkinnan osalta taas toiselle osapuolelle asia on yksiselitteisen selvä. Raamatusta ei löydy perusteita homoseksuaalisen elämän toteuttamisen hyväksynnälle. Toiset haluavat nostaa esiin armollisen asenteen vaatimuksen, joka kuuluu kristillisen elämän arvojen ytimeen. Päätöksenteon asetelma näyttää olevan se, että Raamatun arvovaltaa puolustavien yhtenä vaateena on nähdä perustevaliokunnan vapaamuotoisen henkilökohtaisen rukouksen mahdollisuutta puoltava kannanotto jo senlaatuisena muutoksena aiempaan ajattelutapaan, että päätös on tehtävä määräenemmistöpohjaisesti. Näkökannan ilmeisenä tarkoituksena on saada torpatuksi mietinnön sisältämä liikahdus homoseksuaalien kohtaamisessa. Toisen osapuolen lähtökohtana on ollut pyrkimys luoda sellainen päätösesityksen minimi, josta voitaisiin päättää yksinkertaisella enemmistöllä, koska varsinaisesta kirkon opin muutoksesta ei ole kyse. Tämän lisäksi olen tunnistanut joidenkin toivovan sitä, että asia varmemmaksi vakuudeksi olisi syytä päättää määräenemmistöllä, oli sitten juridinen viilaus päätöksenteon muodosta tuloksiltaan mikä tahansa. Tämän heikkoutena on vain se, että se on tiettyyn päämäärään pääsyyn kytketty. Asetelmassa vastakkain ovat lopultakin pelko ja tarkoituksenmukaisuus. Onko siis sallittua ja kirkon opin mukaista rukoilla homoseksuaalisten ihmisten puolesta, jos he sitä pyytävät? Vai onko enemmän Jumalan tahdon mukaista jättää ihmiset vain yleisen kaikille suunnatun rukouksen vaikutuksen alle?

Kristityn tietä kulkemaan lähtevä ei selviä ilman sisäistä ristiriitaa Jumalan edessä. Luottamustehtävään etsiytynyt kristitty ei näytä selviävän ilman ristipaineita, ei omien joukossakaan. Papit eivät näytä pääsevän yhteiseen näkemykseen asiassa, eivät tänään, niin kuin eivät Jeesuksen eläessäkään. Piispoiksi valitutkaan eivät näytä nauttivan varauksetonta luottamusta, kun heidän käsiinsä eivät kaikki uskaltaisi jättää pastoraalisten ohjeitten laatimista asiassa, vaikka heidät on kutsuttu ja asetettu tehtävään juuri kristillisen opin vaalijoina. Kannanotto parisuhdelain vaikutuksista kirkossa asiaan mittaa kristillisen vakaumuksen painopisteitä ja kristillisen elämänkaaren kypsyneisyyttä, opillista lujuutta, rohkeutta ja armollisuuden ja armahtavan mielenlaadun aitoutta ja sen värisävyjä. Polvilleen painuen joutuu hiljentymään ja muistamaan Raamatun sanaa, "Pyhä Henki näyttää maailmalle todeksi synnin, vanhuskauden ja tuomion", ja edelleen "eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat". Toivottavasti me emme ole taivasten valtakuntaan johtavalla ovella estämässä tai vaikeuttamassa ihmisiä menemästä sisälle saati sitten, ettemme itse sisälle menisi. Toivon mukaan omien askeltemme vauhti ei myöskään ole liian hidas. Minulla henkilökohtaisesti ei ole otsaa olla rukoilematta, ei silloin, jos sitä pyytää rikollinen, ei silloin, jos sitä pyytää pedofiili, ei silloinkaan, jos sitä pyytää homoseksuaali. Jos minä voin näin tehden Jumalan eteen avoimena mennen osoittaa myös hyväksyntää näille ihmisille ihmisinä, niin minä sen teen, enkä tahdo jättää tekemättä. Ja toivon, että papitkin voisivat niin tehdä. Tästä on kohdallani kysymys, kun olen perustevaliokunnan yhtenä jäsenenä ottanut myönteisesti kantaa rukouksen mahdollisuudesta ja sen ohjeistamisesta homoseksuaalisten ihmisten puolesta ja heidän kanssaan. Myös sen edesauttamiseksi, että he tulisivat mukaan yhdessä muiden kristittyjen kanssa etsimään Kristusta ja kulkemaan hänen kanssaan ja muuttumaan ja kasvamaan ja uudistumaan tällä matkalla Herramme aivoitusten mukaan, niin kuin hän hyväksi näkee, ja näin todistamaan Kristuksesta ja hänen rakkaudestaan, kaikille tarkoitetusta.


Paluu