Puheenvuoro
Reinikainen Tiina
,
edustaja
Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 3/2014)
Täysistunto:
Tiistaina 6 päivänä toukokuuta 2014 klo 12.30
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Pidän tätä kirkon paikallistason rakenteisiin tähtäävää uudistusta tarpeellisena, ja olennaisten päälinjojen osalta voin siihen liittyä. Mikään malli ei ole täydellinen, mutta mielestäni tässä tilanteessa on saatu räätälöityä kelvollinen malli, joka ottaa huomioon sekä toiminnalliset että taloudelliset edellytykset ja on teologisesti perusteltu, esimerkkinä tuo solidaarisuusperiaate: vahvemmat auttakoot heikkoja. Omassa puheenvuorossani katson tätä yhtymämallia tehtävien ja virkojen näkökulmasta, sillä olen saanut niihin liittyen useita yhteydenottoja, kuten monet muutkin teistä, ja olen itsekin kirkon viranhaltija. Seurakuntayhtymämallin kiistattomiin vahvuuksiin kuuluu minusta se, että se turvaa osaamisen seurakunnissa ja myös luottaa siihen. Tätä osaamista kirkko tarvitsee muuttuvassa toimintaympäristössä. Seurakuntayhtymät voivat ottaa vastuuta sellaisista seurakunnan toimintaan liittyvistä tehtävistä, jotka on perusteltua ja järkevää hoitaa yhteisesti ja jotka vaativat erikoistunutta osaamista ja asiantuntijuutta. Tähän yksittäiset seurakunnat eivät samalla tavalla pysty. Näihin yhdessä hoidettaviin työmuotoihin kuuluvat sairaalasielunhoito, perheneuvonta, oppilaitostyö, erityisnuorisotyö sekä viestintä, ja tulevaisuudessa esimerkiksi maahanmuuttajatyö ja vieraskielinen seurakuntatyö enenevässä määrin. Nämä työmuodot vastaavat tässä ajassa erilaisissa elämäntilanteissa elävien seurakuntalaisten tarpeisiin, ja niiden kautta kohdataan ihmisiä, jotka eivät muutoin osallistu seurakunnan toimintaan. Ne edustavat erilaisten yhteisöjen kanssa tehtävää jäsentynyttä ja pitkäjänteistä työtä.
Seurakuntayhtymiin on mahdollista keskittää myös niin sanottua tukitoimiin liittyvää osaamista. Yhtymillä on yksittäisiä seurakuntia paremmat mahdollisuudet palkata ammattitaitoisia talouden, hallinnon ja kiinteistöpuolen työntekijöitä. Kun nyt seurakuntien pakolliset virat ovat poistumassa kirkkojärjestyksen säädöksistä, on yhtymän tehtävänä huolehtia siitä, että seurakuntiin on sijoitettu riittävä määrä henkilöstöä seurakunnan tehtävää varten. Tässä rakennemallissa luotetaan siis siihen, että seurakunnat osaavat tehdä itse mielekkäitä virkoihin liittyviä päätöksiä. Siinä otetaan huomioon seurakuntien erilaisuus ja paikalliset tarpeet. Kaikkea ei siis todellakaan määrätä ylhäältä tai kaikkia ei yritetä laittaa samaan muottiin, mitkä ovat yksi tähän malliin liittyvistä viholliskuvista. Yhtymätasolla pystytäänkin perustamaan virkoja, joihin liittyy työskentelyvelvoite kahdessa tai useammassa seurakunnassa, esimerkiksi pienten seurakuntien kohdalla. Tällöin voidaan välttää kokemuksen perusteella raskaaksi ja epämielekkääksi osoittautuneet yhdistelmävirat, kuten vaikkapa nuorisotyöntekijä-tiedotussihteeri tai diakoni-lähetyssihteeri. Näissä yhdistelmäviroissa työntekijöillä ei useinkaan ole kunnollista koulutusta kaikkeen siihen, mitä tekee, ja silloin asiantuntijuus ohenee. Kaikki eivät osaa eivätkä voi tehdä kaikkea. Etenkin diakoniatyöntekijät ovat olleet huolissaan viran ja työn tulevaisuudesta. Pohjois-Karjalan diakoniatyöntekijöiden osasto kutsuikin meidät pohjoiskarjalaiset kirkolliskokousedustajat keskustelemaan diakoniatyön tulevaisuudesta. Diakonian tehtävä on kuitenkin kirjattu kirkkolakiin.
Kun seurakuntayhtymät on laitettu tässä mallissa paljon vartijoiksi, tässäkin tehtävässä, on oltava tuon luottamuksen arvoinen. Siksi on tärkeää kuulla jatkossa niitä, jotka työtä ruohonjuuritasolla tekevät. Heillä on paljon asiantuntemusta siitä, millaisin virkajärjestelyin seurakuntalaisia parhaiten palvellaan, ja riittävätkö aika ja voimat. Luottamuksen ja korrektin hallintokulttuurin rakentamiseksi voi esimerkiksi virkoja koskevaan johtosääntöön kirjata menettelytavan, että työntekijöitä on kuultu. Lopulta tärkeintä on aina se, miten ihmiset organisaatioissa toimivat. Työntekijät ovat kirkon voimavara, ja tässä rakennemallissa voidaan mielestäni turvata se, että kirkolla on jatkossakin osaavia työntekijöitä.
Paluu