Puheenvuoro



Huomo Matti, edustaja

Otsikko:
Virsikirjan lisävihkon hyväksyminen (Kirkkohallituksen esitys 13/2014)

Täysistunto:
Tiistaina 5 päivänä toukokuuta 2015 klo 10.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Kun tämä materiaali tuli postissa, kävin sen läpi, pianon kanssa suomenkieliset, ja ruotsinkieliset kuuntelin netistä. Sellainen päällimmäinen vaikutelma, jos näitä mietteitä, vaikutelmia sallitaan, jäi, että ruotsinkielinen oli jollakin lailla tietyllä tavalla mielenkiintoisempi. Lähinnä siinä oli otettu huomioon kirkon pitkä, tosi pitkä traditio. Siellä oli psalmista 125 numero 140: Herre jag sätter mitt hopp till dig, ja samaten 115: Herre hur länge ska jag ropa, Habakukin kirjasta. Ja sitten tämä vanha latinalainen hymni, joka on myös suomalaisessa ehdotuksessa: Oi saavu jo, Immanuel; Veni, veni Immanuel. Ja vielä ruotsinkielisellä puolella oli tämä vanha kreikkalainen liturginen sävelmä numero 32. Virsikirja on paitsi aikansa kuva, se on myös kuva kristillisen kirkon virsilaulun matkasta halki aikojen. Toki siellä oli sitten paljon muuta mielenkiintoista nykyajalta.

Sitten suomenkieliseltä puolelta tämä 905: islantilainen sävel, Seppä taivaallinen. Valtavan vaikeita sointuja käytetään näissä, niin Linjaman kuin tässä islantilaisessakin, tällaisen klassisen koulutuksen saaneelle lukkarille. Pitää oikein sointuanalyysin kanssa lukea, että niitä pystyy säestämään. Mutta kyllähän sieltä sitten selviää. Nykymusiikin keyboard-soittajat ovat tottuneet niitä lukemaan, eivätkä ne varmaankaan tuota mitään vaikeuksia, kun ne menevät ikään kuin korvakuulolta. Sitten ne ovat vielä niin monimutkaisia 4- ja 5-sointuja, että jos siellä joku ääni nyt sitten vähän lipsahtaa, niin ei sitä kukaan kuule. Jos ei ole Mozartin kuulo. Kyllä meidän täytyy sallia itsellemme paitsi lipsahduksia, kuten myös tällaisia vaikeita haasteita, toteuttaa niitä. Tästä Seppä taivaallinen -virrestä tuli ensin muistuma johonkin pohjoismaiseen mytologiaan, mutta kyllä se siitä sitten kristillistyi loppua kohti. Tämä 925a, Linjaman sävelmä. Lähinnä maistelin virsiä sävelmien kannalta, tekstianalyysit jätän muille, eikä olisi aikakaan riittänyt niitä paljon miettiä, mutta sävelmien kannalta. Lähinnä tämä Linjaman sävel, kyllä se oli ensin aika vaikea. Mutta sitten kun siitä luki tekstiä mukaan, siitä muodostui jollakin lailla kokonaisuus. Sävel ikään kuin nousee tekstin sisällöstä ihmettelyineen ja vivahteineen, kaikesta, mitä siinä on. Minulle kyllä tuli siitä mielleyhtymä, että tässä on jotakin sisältölähtöistä. Ja kun kyse on prosessista, vaikea on aina vaikea, ei sitä voi kerralla omaksua, osata, löytää, ymmärtää. Vaatii prosessin, että pääsee sinuiksi sen sisäisen logiikan kanssa, jonka esimerkiksi säveltäjä, miksei myös runoilija, on tähän tuotokseensa tehnyt ja mistä hän on lähtenyt sitä muodostaman, että löytää sen polun pään. Tulee ikään kuin osaksi sitä samaa ymmärrystä. Että kyllä minä antaisin sen siellä olla, se on mielenkiintoinen. Se on vaikea, mutta mielenkiintoinen.

Yksi asia, miten näitä asioita voisi vielä miettiä, että viekö virsi sanomaa eteenpäin vai taannuttaako se sitä. Jos sävel on vaikea, ainahan virren voi lukea. Mutta jos sävel on vaikea, onko meillä henkilökohtaisesti ja yhteisönä halu oppia uutta ja kehittyä? Tahdommeko me kehittyä virsien monipuolisuudessa, vai jäämmekö me entisellemme tai jopa taannumme? Vaikeat asiat usein vain ovat, ja aina, syvällisempiä kuin helpot. Mutta ne vaativat vaivannäköä, ja kysymys on, että tahdommeko nähdä vaivaa vai haluammeko päästä helpolla. Antaisin näiden vaikeidenkin virsien siellä olla. Kysymys on tietysti myös meidän asenteestamme uutta ja uudistumista kohtaan. Vanhalla on arvonsa, säilytettäköön se, se on koeteltua, mutta uudellakin on arvonsa. Uusien sukupolvien tuotteilla on arvonsa. Me olemme itse uutta sukupolvea tietyssä mielessä. Meidän uusilla ajatuksillamme on myös arvoa. Minulla on se käsitys, että nämä uudet virret vievät kehitystä eteenpäin, ne eivät taannuta sitä. Ne vievät kehitystä eteenpäin meissä ja kirkossa, ne vievät eteenpäin kirkkoamme ja kirkkomme hengellistä elämää. Satuin ruokailun jälkeen käymään netissä. Siellä kommentoitiin kirkolliskokouksen virsikirjakeskustelua ja toivottiin sellaista ajankohtaista virttä takaisin, toivojan mielestä ajankohtaista, kuin edellisen virsikirjan virttä numero 440: Jo vääryys vallan saapi, joka olisi hänen mielestään erittäin puhutteleva tälle ajalle.

Musiikilla on arvonsa, se vallitsee rauhan aikana, sitä paremmin, sitä enemmän, mitä enemmän saamme elää rauhassa. Pienenä anekdoottina kertoisin, että eräänä vuonna olin Hamina Tattoossa, joka on sotilassoittokuntien juhlaviikko Haminassa, ja siellä oli konsertin välillä RUK:laisten taistelunäytös. Kun konsertti loppui siinä RUK:n kentällä, se oli hyvin pitkä konsertti, oppilaat ja taistelunäytös jo levottomasti liikehtivät ja olisivat halunneet päästä toimeen. Sitten kun he viimein pääsivät, niin ryhmänjohtaja kajautti, että "ei niitä sotia soittelemalla voiteta". Teki mieli huutaa siihen, että jos kaikki soittaisivat ja laulaisivat, niin ei tarvitsisi sotia.


Paluu