Puheenvuoro



Orsila Markku, edustaja

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 - Ensimmäinen käsittely (jatkuu)

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä marraskuuta klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat.

Tulin käyttämään tämmöisen neuvottoman ihmisen puheenvuoron. En tiedä, olenko ainoa, jolla on vieläkin kanta epäselvä. Koin kyllä, kun Eivor Pitkänen luki aamulla Eino Leinon runoa, sellaisen vaalean vihreän välähdyksen. Meillä on Seinäjoella sekä panimo, että myös tämmöinen Koivu ja tähti -runotapahtuma. Yksitoista vuotta tuon Eivorin lukeman runon jälkeen jo vähän vanhempi Leino kirjoitti toisen sävyisiä runoja. En tiedä kävisikö tämän neuvottoman puheenvuoron alkuun vaikka Elegian alku: "Haihtuvi nuoruus kuin vierivä virta". Täällä on muitakin hyviä säkeitä: "Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät, henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät. Notkosta nousin, taasko on painua tieni, toivoni ainoo, tuskaton tuokio pieni." Kyllähän tästä tätä optimismia löytyy. "Tiedän ma, rauha mulle on mullassa suotu." Minäkin kiitän tästä tehdystä työstä. Ja kaikista näistä puheenvuoroista, jotka auttavat tämmöistä neuvotonta mieltä. Tässä on painavat syyt hylätä esitys ja aivan yhtä painavat syyt saattaa tämä muutos nyt voimaan. Vaikka aamuhartaudessa kuulimme, miten monimutkaiset ihmisen aivot ovat niin, koko päivän ajatellut, ettei taida minulla olla ainakaan kuin kaksi aivosolua. Toinen huutaa, että hylätään ja toinen huutaa, että nyt on edettävä. Joku teistä arveli, kun katseli minua, että liekö yhtään jäljellä. Mutta tämä oma tunne, että niitä saattaa olla kaksi. No kun on tarpeeksi neuvoton olo, pitää sitten puhua siitä. Tässä on kerrottu esimerkkejä elävästä elämästä, vaikkapa sieltä Ylä-Savosta. Siinä kohtaa tuli mieleeni oma seurakunta, Seinäjoki. Siellä on 1.1.2009 kirkkohallituksen tekemän päätöksen jälkeen tehty seurakuntaliitos, yhden seurakunnan mallin mukaan. Kuusi vuotta sitten. Yhtä aikaa pitkä ja lyhyt aika. Näin suuriin muutoksiin. Peräseinäjoki oli liittynyt jo vähän aikaisemmin, nyt mukaan tulivat kappeliseurakunnat Ylistaro ja Nurmo. Ja nyt voi sanoa, että arki on alkanut tasaantumaan edellisten liitosten jälkeen.

Johtavien kappalaisten kokouksesta sain viestin ennen tätä kirkolliskokousta, jossa vedotaan siihen, että nyt ei missään tapauksessa tarvitsisi käynnistää uutta myllerrystä. Perusteet ovat minusta aika järkeviä. Ja tämä muutosväsymyskin, se on ihan todellinen ilmiö. Sieltä tuli sellainen viesti, että me nyt todella haluaisimme keskittyä tämän seurakunnan elämään, ei meinaa millään jaksaa laittaa paukkuja uusiin muutoksiin. Vieläkin on hoidettavana joitakin arpia edellisestä liitoskierroksesta. Tämä muutos toisi kovia paineita. Lapuan hiippakunnassa on yritetty tätä asiaa pohjustaa, siellä on valmistauduttu tähän nyt käsillä olevaan päätökseen. Olavi Vuori on kiertänyt kaikki seurakunnat läpi ja tutkinut seurakuntien tahtotilaa. Tulos on selvä siinä Etelä-Pohjanmaan alueella, kukaan ei haluaisi oikein liittyä mihinkään. Varsinkin karsastetaan Seinäjoen suuruutta. Seinäjokea ei haluttaisi, näin suurta yksikköä, yhtymäkumppaniksi. Siihen on tunne- ja järkisyitä. Siellä on taustalla muutakin kuin ittellisyys ja kankea kieli, kyllä siellä on myös seurakuntalaisia ajateltu.

Nyt kuulimme jo lakivaliokunnan puheenjohtajan edustaja Savelan puheessa, että tässä mietinnössä on lisätty aavistuksen tuomiokapitulien roolia ja mahdollisuuksia. Ja sitä todella tarvittaisiin, jos tämä hyväksytään. Ei tarvitse kummoisiakaan ennustajan lahjoja, kun voi aavistaa, että tämä uusi yhtymämalli ainakin siellä meidän kulmilla, tämä vaatisi paljon energiaa, voimia ja ponnisteluja. Paljon osaamista ja ihmisten kuuntelua ja huolellista ja rauhallista etenemistä. Ja silti sopu voi olla hankala löytää. En tiedä saataisiinko tämä lopulta ratkaistua tuomiokapitulissa vai kirkkohallituksessa asti nämä rajat. Ja sitten, kun kaikki olisi saatu jonkinlaiseen hahmoon, niin näiltä pohjilta ja näistä tunnelmista käytäisiin uuden yhtymän neuvotteluihin. Haluttoman pantaisiin tekemään mahdottomia, vai miten se vanha sanonta nyt meni. Silti ajattelen niin, että lopputuloshan voisi olla aivan hyvä. Varsinkin, jos uudesta yhtymästä syntyisi tarpeeksi iso. Se voisi olla ehkä koko Etelä-Pohjanmaan kokoinen yhtymä. Ajattelen niin, että vaikka en muuten tätä suuruutta ihannoi välttämättä, mutta eikö se tarjoaisi pienille seurakunnille tasa-arvoisemmat lähtökohdat. Suuressa yhtymässä tämmöisen suuren keskusseurakunnan painoarvo laskisi. Suuri yhtymä voisi vähentää tarvetta oman edun tavoitteluun. Suuret yhtymät voisivat muuttaa vanhoja työkulttuureita ja tapoja, niitä olisi pakko muuttaa nopeammin kuin pienissä yhtymissä. Voi olla, että jos tehdään vain ihan pieniä yhtymiä, juuri mikään ei muutu. Jos tästä joskus tulisi säästöjä, eikö sekin olisi realistisempaa ajatella ja odottaa, että niitä syntyisi suurissa yhtymissä, kun näitä tukipalveluita kehitettäisiin isolla joukolla. Ja tälle yhtymärovastille tulisi suuressa yhtymässä todellista puuhaa kehittää tätä yhtymää. Tämä muutosvaihe ja tämä väsymys ja tämä paine, jos syntyisi hiippakunnan alueelle vain muutama yhtymä, se ehkä helpottaisi myös kunnollisen muutoksen tuen järjestämistä. On eri asia kapitulin kannalta tukea kymmeniä kuin vaikka kolmea prosessia.

Vaikka tätä kapitulin roolia tässä on pohdittu ja kapitulin merkitystä vahvistettu, jää varmaan kuitenkin arvailujen varaan, kuinka käy. Riittääkö voima ja tahto, mitä tässä tapahtuu? Toivon todella, että tästä sitten hyvä tulisi. Mutta en minä ainakaan paikallisesti osaa nyt nähdä, mitä kaikkea tästä päätöksestä sitten seuraisi. Ja se tekee päättämisestä hankalaa. Ja samaan aikaan tunnen ja koen ja olen saanut niitäkin viestejä, että moni seurakunta nyt todella hyötyisi tästä mallista. Kyllä tällä saataisiin nyt säpinää tähän kenttään ja nämä muutokset niin kuin täällä monta kertaa on sanottu, ovat todella edessä ja välttämättömiä. On mahdollisuuksia, joita ei saisi hukata. Edustaja Tähtinen toivoi, että vielä löytyisi ideoita tässä keskustelussa, ei ole oikein kuulunut. Arvelen, että ei niitä oikein minultakaan löydy, kun näillä kahdella aivosolulla toimin. Näiden kahden solun kamppailun keskellä ajattelen niin, ettei tämä ole kenenkään syy tai vika, että tässä ollaan. Parhaansa on jokainen yrittänyt valmistelun kaikissa vaiheissa. Ei ole vain pystytty pääsemään selvyyteen tästä konkretiasta, ei ole näitä seurakuntayhtymän tavoitekokoja. Ei ole sitä taetta, mitä tästä lopulta paikallisesti seuraa. Jos tämä mietintö hyväksytään, jää jäljelle paljon toivoa. Varmasti ratkaisut löytyvät sielläkin, missä on näin suurta epätietoisuutta. Ja mahdollisuuksia löytyy monen moiseen tämän jälkeen. Jos neuvottomuus pitkittyy, se johtaa kai usein turhautumiseen ja viimein ihminen masentuu. No miten neuvottomuutta sitten hoidetaan? En ole osannut itsehoitoa ihan järjestää, mutta on kai kaksi tapaa. Tehdä jotakin tekoja, kokeiluja, yrittää ratkaista näitä arkimaailman ongelmia. Tai sitten tämä, että puhutaan ja kuunnellaan toinen toisiamme. Tällä viikolla on onneksi mahdollisuus näihin molempiin. Elävää seurakuntaelämää tässä on ennen muuta kaivattu, niin kaipaan minäkin. Ja se onneksi jatkuu ihan varmasti, kävi tässä kuinka tahansa. Näin tämä on, kun oikein kuuntelee avoimin mielin kaikkia, mielessä sitten pyörii välillä vihreä, välillä punainen. Ja on käynyt tuo keltainenkin mielessä. Monta kertaa. Tyhjä lukee siinä napissa.

Mietin tuota pöydälle jättämistä, minä ymmärrän sen niin, että ei tämä sitten kuitenkaan palaa valiokuntaan. Tämä sama keskustelu ja sama tuska, neuvottomuus on edessä sitten puolen vuoden päästä. Ja silti tämä on rohkaisupuheenvuoro kaikille neuvottomille.


Paluu