Puheenvuoro



Kujala Erkki, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2009 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2009-2011 (Kirkkohallituksen esitys 4/2008)

Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä marraskuuta 2008 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa. Näyttää siltä, että tämä toiminta- ja taloussuunnitelman käsittely menee suurilta osin it-keskusteluksi. Muustakin pitäisi puhua, sillä elämää on vielä netin ulkopuolellakin. En suinkaan halua vastustaa näitä esityksiä tästä radio Dein papin toimesta ja nettikirkon työntekijöistä, mutta näkisin, että se on tavattoman keskeisesti henkilökysymys, ketä, kuka näihin tehtäviin valitaan eli sitten, jos se toteutuu, niin siihen pitää kyllä kiinnittää kovasti huomiota. Mutta nyt minä otan kantaa tähän HeTaan, josta tiedämme tosin vielä kovin vähän, tämä keskustelu on turhan etupainotteista ja voi olla, että nyt tulee puhuttua sellaista, mikä sitten käytännössä osoittautuu vääräksi. Kiitos kirkkoneuvos Rantaselle ansiokkaasta esityksestä, mutta silti suhtaudun hankkeeseen kriittisesti. Henkilöstö- ja taloushallintoa toki pitää kehittää, mutta ei näin. Täällä esitettyihin puheenvuoroihin on useimpiin hyvä yhtyä, joten en rupea niitä kertaamaan. Erityisesti tuossa piispa Björkstrandin esityksessä oli monia kannatettavia asioita ja kannatan jo tässä vaiheessa, kuten edustaja Vestikin tuossa äsken, edustaja Sipolan esitystä siitä, että tässä vaiheessa talousarviossa luovutaan tuosta suunnittelumäärärahasta. Kaikki viisaus ei ole Helsingissä eikä edes keskitetyissä palvelukeskuksissa, ja noista skenaarioista, mitä tuossa Rantasen esityksessä oli, niin siinähän on hyvin pitkälle arvailua. Jos näissä tiedoissa, mitä seurakunnista on tullut, on puutteita, niin minulla on kyllä jotenkin sellainen tuntu, että osa voi olla ihan sitäkin, jos nämä selvitykset viipyvät, että on sellaista haluttomuutta lähettää kirkkohallitukseen kaikkia tietoja nopeasti, koska monissa seurakunnissa ollaan ihan siinä nääntymisen partaalla kaikkien kyselyjen ja toimeksiantojen keskellä, mitä kirkkohallituksesta tulee. Ja ollaan sitä mieltä, että kirkon pitäisi keskittyä enemmän tähän perustehtävään eli hengelliseen työhön ja jättää monet hankkeet, jotka ovat sen luontoisia, että ne sopivat paremmin kunnille ja valtiolle, eli yhteiskunnalliseen tehtävään ja tämä innokkuus, mikä on muihin kuin hengellisiin asioihin pitäisi siirtää tähän hengelliselle puolelle. Kysyisinkin, että ollaanko kirkkohallituksessa tietoisia siitä, että maakunnissa on todella paljon tyytymättömyyttä siihen, että nyt ei kaikkialla Jumalan sanaa julisteta sillä tavoin kuin Raamattu opettaa ja mikä kirkon perustehtävä on. Sitten tuosta skenaariosta tulevaisuudessa; jos kirkon jäsenmäärä laskee ja vähenee sillä tavoin kuin on ennustettu, niin myöskin työntekijämäärää pitää vähentää, eihän se siinä suhteessa mene, että palkkakustannukset nousevat yli sadan prosentin. Jos väki vähenee, niin myös työntekijöitä pitää vähentää. Meillähän on tällä hetkellä prosentuaalisesti todella suuri työntekijämäärä seurakunnissa jäsenmäärään nähden, ja tämän lisäksi hengellistä työtä tehdään suurelta osin vapaaehtoisvoimin järjestöissä ja herätysliikkeissä. Ne kattavat huomattavan osan kirkon työstä, joka ei näy sitten seurakuntien ja kokonaiskirkon budjetissa. Mitä tähän suunnitelmaan tulee, niin minusta siinä on kovin vieras ajatus se, että henkilöitä siirrettäisiin jopa pakkotoimin näihin palvelukeskuksiin seurakunnista. Kirkon pitää olla viimeisenä, eikä edes ollenkaan sillä tiellä, että ihmisiä painostetaan muuttamaan paikkakunnalta toiselle. Meillä on nyt jo niin valtavan suuri muuttoliike, joka aiheuttaa monille perheille ongelmia, ja kirkon pitäisi päinvastoin hillitä tällaista toimintaa. Tätä työntekijäjärjestöjen ääntä, joka nyt on laajalle levitetty, ja on meillekin lobattu, niin sitä pitäisi kuulla. Minä en oikein luota tähän kirkkohallituksen harkintaan kaikissa paikallisseurakuntia koskevissa asioissa, ja olen ollut kovasti harmissani, ja oikeastaan kiihdyksissä tässä viime viikkoina tällaisista pakkopäätöksistä, jotka koskevat tuota rakenneuudistusta ja seurakuntaliitoksia. Kiinnittäisin huomiota tuohon Anna-Mari Kaskisen puheenvuoroon, jossa hän puhui tästä rakennemuutoksen jälkihoidosta ja kun hän sanoi, että luottamushenkilöt ja työntekijät ovat sanoneet, että minulta on työssä ilo kadonnut, niin meillä on todella paljon niitä henkilöitä seurakunnissa, joilta ilo on kadonnut. Minua koskettaa erityisesti omassa maakunnassani naapuriseurakunnan Kaustisen tilanne. Kirkkohallitus teki pakkoliitospäätöksen, että Kaustisen seurakunnan tulee liittyä Kokkolan seurakuntayhtymään vastoin kolmen kirkkovaltuuston ja 1900:n Kaustisen seurakunnan jäsenen vastalauseesta huolimatta. Minusta tällaisilla päätöksillä aiheutetaan turhan takia paljon pahaa mieltä ja hajotetaan seurakunnissa tehtävää työtä ja ennen muuta yhteishenkeä. Se seurakunta on nyt täysin hajalla ja monet ihmiset ovat pahoilla mielin. Tällaisia päätöksiä ei pitäisi tehdä ja tämä koskee samoin nyt sitten näitä työntekijöitä, että kaikki pakko pois ja tehdään vain vapaaehtoisesti. Pienissä seurakunnissa on varmasti asiantuntemusta tulevaisuudessakin näitten asioitten hoitoon ja koska nyt on jo suuri osa näistä pienistä seurakunnista, jotka ovat kaikkein vähimmällä työntekijämäärällä toimivia, niin ne ovat jo liitetyt johonkin toisiin. Yhteistyöhalukkuutta varmasti löytyy ja apua löytyy lähiseurakunnista. Täällä on jo jossakin puheenvuorossa sanottu, että yhteistoimintaa tehdään seurakuntien välillä tarkoituksenmukaisesti, eli siten miltä se parhaiten näyttää. Ei sitä välttämättä tarvitse ylhäältä päin ohjata.


Paluu