Puheenvuoro



Simojoki Pekka, edustaja

Otsikko:
Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta (Piispainkokouksen kirje 1/2016)
Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista (Kirkkohallituksen kirje 4/2016)
Keskustelumalli ja siihen liittyvä aineisto tueksi keskusteluihin avioliitosta eri tavalla ajattelevien välillä (Kirkkohallituksen kirje 5/2016)

Täysistunto:
keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2016 klo 15.00

Teksti:
Rakkaat ystävät, tämä on kummallinen keskustelu. Minulle on tuolla istuessa tullut sellainen tunne, että istuisin tennisottelussa: poing... poing... poing... poing... "Ai, toi on heikäläisiä, enpä olis arvannut. Aha, tää on meikäläisiä, hyvä juttu. Jaaha, heikäläisiä, meikäläisiä." Jos ihan rehellinen olen, tuntuu siltä, että ei tästä keskustelusta tule yhtään mitään. Tuolla perustellaan noin, tuolla näin, tuolla tulkitaan noin, tuolla näin, ja kaikki ovat oikeassa, ainakin omasta mielestään. Toinen toistaan viisaampia puheita puolin ja toisin, mutta valovuoden päästä toisistaan. Minusta tuntuu, kuin oltaisiin täydellisessä umpikujassa. Ainakin minä olen. En vain kerta kaikkiaan keksi ratkaisua, miten tästä ulos päästään. No, ratkaisuvaihtoehto ovat tietenkin joko se, että kaikki jää ennalleen, tai sitten kirkon opetus muuttuu tässä asiassa. Ensimmäisessä tapauksessa tilanne jatkuu, todetaan vain, että "kirkko ei ole vielä valmis muutokseen", jolloin osa ihmisistä eroaa ja ankara vyörytys jatkuu niin kuin tähänkin asti. Jälkimmäisessä tapauksessa konservatiivit nuolevat haavansa ja lähtevät lätkimään, ja perustavat omat seurakuntansa. Tosiasia on, että tämä nimenomainen kysymys on tehnyt maailmalla pahaa jälkeä. Kirkot ovat hajonneet tavalla tai toisella. Niin tai näin, jommallakummalla puolella itketään. On totta kai tärkeää oppia kuuntelemaan tai keskustelemaan rakentavasti, mutta kun molemmat puolet ovat kaivautuneet poteroihinsa, puhuvat omaa kieltään, jota toinen ei ymmärrä, miten se kuuntelu tai keskustelu onnistuu? Jos rehellinen olen, tuntuu ihan mahdottomalta, että löydetään tässä asiassa toisemme, oli meillä millaiset hienot keskustelumallit hyvänsä. Minä olen kyykkinyt täällä ns. "konservatiivien" poteroissa, kun en uskalla Raamattua muuten tulkita. Mutta en ollenkaan epäile teitä, rakkaat "liberaalit" ystävät, jotka siellä toisissa poteroissa kyykitte, ettette olisi tosissanne tai ettette Raamattua lukisi. Niin haluaisin ymmärtää teitä, mutta vaikka Raamattuni käännän miten päin vaan, en pysty sinne teidän poteroonne hyppäämään. Miten tässä eteenpäin? Hyvät ystävät, ei tässä auta muu kuin tehdä niin kuin kirkko on aina tehnyt, mennä polvilleen ja rukoilla: Herra armahda.



Paluu