Puheenvuoro



Kaskinen Anna-Mari, edustaja

Otsikko:
Selvityksen tekeminen avioliittoon vihkimisestä luopumisesta, yleisvaliokunnan mietintö 3/2016 edustaja-aloitteesta 3/2016

Täysistunto:
torstaina 10 päivänä marraskuuta 2016 klo 14.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Tulisiko kirkon harkita vihkioikeudesta luopumista nyt, avioliitosta ja siihen vihkimisestä vallitsee kirkossamme vastakkaisia näkemyksiä? Kannatan yleisvaliokunnan tavoin selvityksen tekemistä avioliittoon vihkimisestä luopumisesta, vaikka näenkin vihkimisen edelleen hyvin tärkeänä syynä kuulua kirkkoon ja kohdata perheitä ja lapsia ja sitä mukaa koko ikäkautta. Kannatan sitä myös siksi, että tässä vaiheessa on tärkeä selvittää kaikki, mikä selvitettävissä on, jotta voisimme päästä eteenpäin keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä. Sillä toivon hartaasti, että kirkossa eri tavoin ajattelevat voisivat vielä löytää yhteisen tien ja lähteä kulkemaan sitä. Valiokunta on tehnyt perusteellista työtä, se on laatinut kahdentoista kohdan listan kysymyksistä, joita tulee asian käsittelyn yhteydessä selvittää. Lisäisin vielä kaksi kysymystä. Tarjoaako vihkioikeudesta luopuminen mahdollisuuden löytää yhteisen tien tilanteessa, jossa kirkossa vallitsee erilaisia näkemyksiä avioliitosta ja siihen vihkimisestä? Ja vielä: Jos vihkioikeudesta luovutaan, miten kirkossa kohdataan avioliittoon vihityt parit, ja miten kirkossa säilyy yhteys lapsiin ja perheisiin?



Paluu