Puheenvuoro



Vikström Björn, biskop

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 (Kirkkohallituksen esitys 5/2016)

Täysistunto:
tiistaina 8 päivänä marraskuuta 2016 klo 10.30

Teksti:
Bästa ordförande, bästa delegater. Kuten kaikki tiedämme, on viimeisten vuosien aikana kirkossamme otettu käyttöön erilaisia keskitettyjä palveluita. Niiden yhteydessä on kehitetty tai ostettu kalliita tietokoneohjelmia ja järjestelmiä. Tiedämme myös kaikki, että lopputulos ei ole ollut kovin rohkaiseva. Uusien järjestelmien käyttöönotto on viivästynyt ja kun niitä on otettu käyttöön, ohjelma ja rutiinit ovat olleet korkeintaan puolivalmiita, mikä on aiheuttanut suurta kuormitusta ja ylimääräistä työtä seurakunnissa ja yhtymissä. Kilpailuttamissa on päädytty ohjelmiin, joiden käyttäjäystävällisyys ja toimivuus ovat monesti olleet heikommalla tasolla kuin aikaisemmin käytössä olleet ohjelmat. Nyt viimeksi olen kuullut tällaisia reaktioita omasta kapitulista uudesta hallinto-ohjelmasta Domuksesta. Tuomiokapitulin siirtyminen Lukkariin on samoin siirtynyt kerta toisensa jälkeen, koska ohjelma ei kuulemma ole valmiina.

Kansliapäällikön esittämä entistä toimivampi vuorovaikutus seurakuntien kanssa on hyvä. Niin ikään kirkkoneuvos Rantasen esittämät Kipan kehittämisestä opitut läksyt. Minusta tuntuu kuitenkin, että tällaiset perusasiat olisivat pitäneet olla itsestään selviä kirkkohallitukselle jo esimerkiksi Kipan alkuvaiheessa. Miksei silloin kuunneltu tarkemmin edes suuria yhtymiä ja miksi ei niiden käyttämiä jo kirkon hallintokulttuuriin sopivaksi kehitettyjä ohjelmia kehitetty myös kokonaiskirkon tarpeisiin. Eikö silloin olisi voitu estää Kipan ongelmista aiheutuneet suuret lisäkustannukset, joita nyt on annettu anteeksi ilman, että kukaan joutuu kantamaan vastuuta siitä.

Nyt käsiteltävänä olevassa toiminta- ja taloussuunnitelmassa on pari kohtaa, johon haluan kiinnittää huomiota ja ehkä mahdollisesti myös pyytää kansliapäälliköltä tai kirkkoneuvos Pihlajalta lisätietoa. Väestökirjanpidon puolella kirkkohallitus patistaa tuomiokapitulien kautta seurakuntia ja yhtymiä muodostamaan suurempia alueellisia keskusrekisteriyksikköjä, kuten edustaja Juntunen mainitsi. En kuitenkaan löytänyt mainintaa tästä toimintasuunnitelmassa, mahdolliseksi siksi, että muutoksen pyritään vapaaehtoisuuden kautta. Siirtyminen kohtuullisen suuriin aluerekistereihin on sinänsä luonnollinen ja johdonmukainen kehityssuunta, kun kerran Kirjurin kehittämiseen ja materiaalin digitalisoimisen kautta on mahdollista keskittää työtä. Pelkään kuitenkin, että tässä saatetaan taas kerran kiiruhtaa seuraavaan vaiheeseen ennen kuin taustatyöt on tehty kunnolla. Kirkonkirjojen tietojen siirtäminen digitaaliseen muotoon on vielä kesken, varsinkin siltä osin, että tietoja ei ole monessa seurakunnassa ehditty tarkistaa. Ennen kuin tämä aikaa vievä työvaihe on suoritettu loppuun paikallistasolla, missä paikkakuntakohtainen kokemus ja tietämys ovat saatavilla, ei ole mitään edellytyksiä luoda toimivia ja luotettavia suurempia yksikköjä. Tässä asiassa toivoisin keskushallinnosta muun muassa kirkolliskokoukselta selkeää viestiä siitä, että asiassa ei pidä kiiruhtaa. On myös pohdittava sitä vaihtoehtoa, että lähivuosina varataan rahaa tulo- ja menoarvioon myös sille, että varsinkin vähävaraiset seurakunnat pystyvät palkkaamaan määräajaksi ylimääräistä työntekijävoimaa, jotta paljon työtä ja vaivaa vaativat tietojen tarkistukset saataisiin tehtyä ja järjestelmän luotettavuutta täten varmistettua.

Toinen asia, johon pyydän talousvaliokuntaa kiinnittämään huomiota, on kirkkohallituksen hallintoyksikön kohdalla mainittu tilastointiuudistus. Tuloskortissa sivuilla 112 ja 116 mainitaan avainmittarina, "kaikki seurakunnat käyttävät tilastoportaalia". Tässä on taas kyse luultavasti isolla rahalla tuotetusta järjestelmästä, jonka käytettävyys on vähintäänkin epätyydyttävä. Olen kuullut tätä kritiikkiä eri hiippakunnista ja myös isoista yhtymistä, viimeksi Espoon suunnalta. Idea perustuu siihen, että jokainen työntekijä päivittäin kirjautuu järjestelmään ja ilmoittaa mitä hän on tehnyt. Koska useimmat työntekijät tekevät hyvin erilaisia tehtäviä, joutuu hän kirjautumaan ohjelmaan uudestaan jokaisen tehtävän kohdalla. Koska kirjautuminen vaatii z-tunnusta, sijaiset jäävät järjestelmän ulkopuolelle, kuten myös vapaaehtoiset suntiot, kerhon vetäjät ja keskusteluryhmien ohjaajat. Ohjeistuksessa on myös ollut epäselvyyksiä siitä, mitkä tapahtumat ilmoitetaan yhtymän toiminnaksi, mitkä seurakuntien. Pelkään pahoin, että tämä uudistus tulee johtamaan siihen, että monet jättävät kokonaan ilmoittamatta työtehtäviään, mikä tulee antamaan kuvan huomattavasta laskusta toimintaa kuvaavissa tilastoissa. Ohjelmaa on mainostettu sillä, että joitakin tilastotietoja on mahdollista poimia suoraan seurakuntien käyttämistä kalenteriohjelmista. Siinä yhteydessä ei kuitenkaan ole mainittu, että tämä vaatii seurakuntatalouksilta lisäosien ostamista kalenteriohjelmiin. Nämä kustannukset saattavat nousta moneen tuhanteen euroon, jopa enempään, riippuen ohjelmasta ja käyttäjämäärästä. Kysyn myös, onko ollenkaan kirkkohallituksen tehtävä valvoa ja kontrolloida seurakuntien toimintaa tällä tavalla ja tällä tarkkuudella. Eikö tämä tehtävä kuulu hiippakunnille ja piispoille. Julkisoikeudellisena yhteisönä meidän täytyy tietenkin kirkkona pystyä osoittamaan mitä teemme, mutta tuskin tällaisella yksittäisten sielunhoidollisten keskusteluiden tai vastaavien yksittäisten tehtävien tarkkuudella.



Paluu