Puheenvuoro



Repo Matti, piispa

Otsikko:
Uutta diakonivirkaa koskevien säännösten lisääminen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, lakivaliokunnan mietintö 5/2015 kirkkohallituksen esityksestä 1/2015

Täysistunto:
Torstaina 5 päivänä marraskuuta 2015 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet. Lieneekö toista asiaa, josta olisin niin paljon puhunut kirkolliskokouksessa kuin juuri diakonaatti, ja noudatan omaa kaavaani nytkin. Puheenvuoroissa on viitattu 40 vuoden historiaan ja moni kysyy, onko tuo 40 vuotta ollut kovinkin raamatullinen korpivaellus. Yksi monista tekijöistä, joiden vuoksi diakonaattiuudistukseen on aikoinaan lähdetty, on ollut tarve saada selvyyttä kirkkomme moninaiseen virkojen kenttään. On ollut ensinnäkin pakko selvittää mistä on kysymys olemassa olevassa diakonian virkaan vihkimisessä. Tässä olemme 2000-luvulle tultaessa edenneet, kun on tullut uusi kirkkokäsikirja. Mistä on kysymys diakonian viran suhteessa pappisvirkaan ja kirkon jumalanpalvelukseen? Tässäkin on jumalanpalvelusuudistuksen myötä edetty. Entä mistä on kysymys kasvatuksen viroissa kanssa ja niiden suhteessa pappisvirkaan ja jumalanpalvelukseen, mikä on niiden asema kirkon kokonaismissiossa? Jokainen mietintö ja jokainen työskentely, jota näissä asioissa on tehty, on vienyt näitäkin asioita eteenpäin. Muita selvitettäviä asioita ovat samaan aikaan olleet kirkkomme virkojen suhde muiden kirkkojen virkoihin. Kansainvälistyvä maailma on tuonut myös meidän kirkollemme ekumeenisia haasteita. Kysymme, miten olemme yhteensovitettavia muiden kanssa. Näyttää kuitenkin siltä, että niin kauan kun meillä on tätä asiaa lähestytty työntekijäryhmien asemasta käsin, se on kiertänyt kehää. Uudestaan ja uudestaan tässä salissa käsitellään mietintöä, joka kaatuu loppumetreillä ja asia lähetetään uudestaan valmisteltavaksi, ja se palaa sieltä uudestaan samojen haasteiden kanssa. Näyttää siltä, että niin kauan kun lähdetään liikkeelle työntekijäryhmien aseman ratkaisemisesta, lopulta uudistus aina tikahtuu laajuuteensa ja rajattomuuteensa.

Siksi olen jokseenkin samalla kannalla kuin edustaja Hallamaa, joskin eri sanoin, ei siis kysyen, lähdemmekö induktiivisesti vai deduktiivisesti, vaan kysymyksestä, mitä kirkko on olemukseltaan ja mikä on sen tehtävä maailmassa. Tällöin lähtökohtana tulee olla virkaan vihkiminen, sen merkitys, sen edellytykset ja seuraukset sekä virkaan vihkimiseen sisältyvät kutsu, siunaus ja lähettäminen. Eivät siis työntekijäryhmät tai kysymys siitä, keitä nyt "otetaan diakonaattiin", vaan kysymys siitä, kuka kutsutaan ja valtuutetaan Kristuksen nimissä tehtäviin. Näihin kysymyksiin on luotava jonkinlaiset arviointiperusteet, samoin kun on ratkaistava kysymys koulututustasosta, jota edellytetään. Sen sijaan tehtävänkuvaukset seurakunnissa ja ne virat, joihin ihmisiä palkataan ovat tämän näkemyksen kannalta vasta toinen askel. Tehtävät voivat olla moninaiset kirkon kokonaismissiossa, johon vihkimisen kautta lähetetään.


Paluu