Puheenvuoro



Juvonen Helvi, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2012 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Minullakaan ei ole paljon evästä, ja vielä vähemmän on tuon edustaja Silfverhuthin puheen jälkeen, mutta puhunpa kuitenkin. Tämä Kirkkohallituksen esitys seurakuntarakenteiden kehittämisestä oli minulle ainakin miellyttävä yllätys, kun näytti siltä, että kehitys kulkee ihan toiseen suuntaan, suurkuntiin ja suurseurakuntiin. Mutta nyt sitten tilaa näyttäisi olevan kaikenkokoisille ja minun tähtäyspisteeni on niissä pienemmissä. Esityksessä keskeistä on kaikkien seurakuntien kuuluminen yhtymiin ja itsekannattavuus. Esityksen perusteissa oli arvioitu suomalaisen yhteiskunnan muutosta ja kuntauudistuksen haasteita seurakuntarakenteelle. Jos kehityksen suunta ei muutu, Suomessa tulee olemaan laajoja alueita, joissa pienet seurakunnat kutistuvat entisestään ja keskisuuristakin pakkaa tulemaan pieniä. Ja lähiseuduilla ei ole välttämättä yhtään kasvukeskusta, jonka väestökehitys on positiivinen tai talous vakaa. Nyt käydyssä keskustelussa on kuultu, että osa vakaista ja vauraista haluaa säilyttää oman järjestelmänsä ja itsenäisyytensä. Aikaisemmat kuntaliitokset ja niihin liittyvät seurakuntien liitokset ovat johtaneet usein pienimpien seurakuntien epäsuotuiseen kehitykseen, resurssit kadonneet ja toiminta ja toimeliaisuus hiipunut. Oman seurakunnan rajoilla on kaksi tällaista seurakuntaa. Ennen tätä kokousta sain kuitenkin Keski-Suomesta entisen seurakunnan entisen seurakuntaneuvoston jäsenen tekemän selvityksen oman seurakuntansa tilanteesta ja siitä ihan muutamia huomioita. Tämä pieni alle tuhannen hengen seurakunta oli vuonna 2002 seurakuntayhtymän jäsen, yhtymä oli velaton, ei saanut avustusta mistään ja teki ylijäämäisen tilinpäätöksen tuona vuonna 240 000 euroa. Tämän pikkuseurakunnan vastustuksesta huolimatta siitä tehtiin kappeliseurakunta ja sitten, kun kuntaliitoksia tuli lisää, siitä tuli seurakuntapiiri. Asiat menivät ihan hyvin, kun osa-aikaisia työntekijöitä kohdistettiin tähän seurakuntaan. Mutta, kun talous siellä emäseurakunnassa meni huonoksi, niin kappalaisen irtisanoutuessa pappia ei enää palkattukaan. Seurakunnassa tilanne on se, että pappila on myyty, kirkko on kylmillään, seurakuntatalo toimii kyllä vielä, mutta kun hautajaisia siellä pidetään, ruumis pitää ensin siunata ja viedä pois ja sitten ehostaa siitä tilasta muistotilaisuuspaikka. Leirikeskus on saatu lahjoituksina, sitä harkitaan myytäväksi. Metsää on toistasataa hehtaaria, joka kyllä tuottaa investointeihin seurakunnan alueelle. Jumalanpalveluksia on aikaisemmin ollut joka viikko, sitten noin 50 kertaa vuodessa ja viime vuonna enää 28 ja tänä vuonna vain kerran kuukaudessa. Ja kirkossakäynti on pudonnut 1600:sta 1000:een ja todennäköisesti tänä vuonna vielä enemmän. Papit, jotka siellä käyvät eivät enää ole kohdennettuja tähän seurakuntaan, heillä on yleensä kolme jumalanpalvelusta samana päivänä ja minkäänlaista kohtaamista ei tapahdu. Nuorisotyötä ei enää ole ja monta muuta asiaa on jäänyt pois. Mutta seurakunta on aktiivinen, se toimii seurakuntaparkin kautta, jota vapaaehtoiset pitävät kolmesta viiteen kertaa viikossa ja seurakunta antaa sille 540 euroa vuosittaista avustusta. Toivon, että nyt esitetty seurakuntayhtymän malli voisi auttaa pieniä ja köyhiä seurakuntia niin, että niillä olisi mahdollisuus suunnitella ja ohjata niitä vähäisiä resursseja omaan käyttöönsä. Ja ne sitten lopulta itse voisivat päättää, milloin on aika sammuttaa valot. Itsekannattavuus tällaisilla köyhillä ja köyhtyvillä alueilla on todella ongelma ja jatkotyöskentelyssä rahan ja resurssien jakoa kannattaa vakavasti pohtia.


Paluu