Puheenvuoro



Vikström Björn, biskop

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 - Ensimmäinen käsittely

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä toukokuuta 2015 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ystävät.

Ensin kiitokset lakivaliokunnalle hyvästä työstä ja hyvästä mietinnöstä, minusta lakivaliokunta aivan oivallisella tavalla on kehittänyt tätä mallia niin pitkälle kuin se nyt yleensä on mahdollista. Olen itse saanut olla mukana tässä kehitystyössä niin kuin monet meistä, eri työryhmissä ja valiokunnissa. Ja en ole missään vaiheessa halunnut torpata sitä, koska se olisi minusta ollut vastuutonta, koska ilmeinen tarve on olemassa. Mutta kuitenkin tässä ja nyt meidän vastuumme on miettiä, millä ratkaisulla me kohtaamme tulevaisuuden haasteet. Tällä ehdotetulla mallilla, vai nykyisellä mallilla ja sitä kehittämällä. Olen yrittänyt miettiä itselleni ja ehkä toistenkin puolesta, että mitä hyvää tässä uudessa mallissa on. Muutostarve on ilmeinen ja suuret odotukset siihen, että jotain täytyy tapahtua. Tähän on satsattu. Tämä mahdollistaa ainakin teoriassa seurakuntien säilyttämisen. Se mahdollistaa henkilöstöresurssien tehokkaamman käytön. Se haluaa tarjota selkeämmän johtamismallin ja se tarjoaa siirtymisen yhteen hallintomalliin koko kirkossa. Sitten jos miettii, mitä taas puhuu tätä vastaan. Tässä on ollut puhetta siitä, että kuntauudistus herättää kysymyksiä. Olen itse paljon miettinyt viimeisten vuosien aikana, että mihin nämä yhtymärajat pitäisi vetää, jos tämä ehdotus menee läpi. Ja en ole löytänyt yhtään kohtaa, joka josta voisin olla varma, että juuri siihen tulevaisuuden kuntaraja tulee menemään. Koska vaikka tässä on puhuttu siitä, että nyt meidän pitää irrottautua kuntaratkaisuista, niin ei tähän malliin kuulu mitään semmoista irtiottoa. Edelleen yhtymärajojen ja kuntarajojen täytyy olla samat, tai ainakin niin, että nämä yhtymärajat eivät voi mennä eri kuntien alueelle, osittain. Voi voi. Siis, edelleen yhtymän sisällä täytyy olla sama veroprosentti, mikä tarkoittaa sitä, että osa kunnasta ei voi kuulua toiseen yhtymään. Tästä kai olemme samaa mieltä. Sitten toisaalta, jos tämä ratkaisu menee läpi, niin me viemme seurakunnalta heidän mahdollisuuden hallinnoida omaa omaisuuttaan yksin. Tämä ei ole peruslaillinen ongelma, koska edelleen yhtymässä tulee olemaan valtuusto, joka tästä päättää. Mutta että tämän on kuitenkin oltava meillä tiedossa. Että tämän me päätämme.

Tästä pakosta ei tarvitse sanoa sen enempää. Meillä on huonoja kokemuksia suurista yksiköistä ja ratkaisuista, jotka koskettavat koko kirkkoa ilman seurakuntien vapaata suostumusta. Meillä on kirkossa iso muutosväsymys ja meidän täytyy miettiä, onko meillä oikeutta myöskin nyt viedä läpi suuri muutos. Tuoko se niin paljon hyötyä? Ainoa kohta, jossa olen eri mieltä lakivaliokunnan mietinnön kanssa on se, että siellä sanotaan, että yhteys hiippakunnan ja seurakunnan välillä ei muutu. Se muuttuu ja se vaikeutuu. Ja se ei koske vain Porvoon hiippakuntaa, vaan se koskee kaikkia hiippakuntia. Se liittyy siihen, että tämä yhtymärovastin rooli on vähintäänkin epäselvä, vaikka se onkin tehty niin hyväksi kuin se on mahdollista tehdä. Tällä hetkellä nykyisellä lainsäädännöllä meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko seurakuntaliitos tai yhtymäratkaisu. Se tarjoaa meille kaksi välinettä, eikä vain yhtä. Yleensä, melkein aina, pidän seurakuntaliitoksia huonoina ratkaisuina. Mutta on myöskin ollut tilanteita, joissa ne ovat olleet välttämättömiä.

Me kaikki nyt mietimme, että löytyykö tälle ehdotukselle määräenemmistö. Minusta tämä määräenemmistö sopii hyvin myöskin, kun miettii argumentteja puolesta ja vastaan. Täytyy olla myöskin määräenemmistö argumentteja asian puolesta, jotta tällainen muutos kannattaa toteuttaa. Uuden mallin täytyy olla ratkaisevasti parempi. Muuten siihen satsattavat resurssit ovat liian kalliit. Olemme todenneet työn?? aikana, että tämä on teologisesti mahdollinen, vaikka seurakunnan asema muuttuu ja yhtymän rooli korostuu. Tämä on juridisesti mahdollinen, mutta sisältää kompromisseja, jotka saattavat aiheuttaa tulkintavaikeuksia. Mutta se on käytännöllisesti toteutettavissa. Nyt vain se ratkaiseva kysymys on, kannattaako. Otan uudelleen nämä argumentit puolesta ja vastaan. Muutostarve on ilmeinen, sitä minä en kyseenalaista. Odotukset ovat ristiriitaisia. Jotkut odottavat, jotkut pelkäävät. Pitkä ja kallis kehitystyö ei sinänsä voi olla argumentti, että nyt on pakko painaa vihreää. Päinvastoin, tämä hyvä kehitystyö on nyt antanut meille vaihtoehdon, jota meidän pitää tutkia ja sitten tehdä päätös. Jokainen omasta puolestaan. Siihen päätökseen liittyy ajatukset siitä, että millä tavalla tätä tullaan toteuttamaan. Esimerkiksi voidaanko seurakuntia säilyttää tässä uudessa mallissa?

Yksi asia, joka on hirvittänyt minua tässä loppusuoralla, on se että monet ovat sanoneet, että tämä on vain ensimmäinen askel. Nämä nykyiset yhtymät ovat liian pienet, pitää olla ainakin rovastikuntakokoiset, tai ehkä maakuntakokoiset, tai hiippakuntakokoiset yhtymät. Tämä usko suuriin yksikköihin, sitä minä en pysty ymmärtämään. Koska sen jälkeen ei varmastikaan voida puhua mistään kevyestä yhtymäratkaisusta. Sen sijaan, jos pysyttäisiin pienemmissä yksiköissä, tähän voisi vielä uskoa ja luottaa. Pelkään pahoin, että suuret seurakunnat eivät tule hyväksymään sitä, että pienet seurakunnat säilyvät pidemmän päälle. Mutta tämä on spekulaatiota ja jokainen miettiköön omasta puolestaan.

Henkilöstöresurssien tehokkaampi käyttö, tämä on hyvä tavoite ja toivon mukaan se on toteutettavissa. Se on hieman epäselvää, miten tämä käytännössä tulee toteutumaan, se että henkilöstö on yhtymän henkilöstö ja sijoitettu seurakuntiin. Mutta voi olla, että se auttaa nykytilanteeseen verrattuna. Selkeämpi johtamismalli. Siihen laitoin sekä huutomerkin että kysymysmerkin, koska tämä yhtymärovastin johtamisrooli ei ole mitenkään selkeä minusta. Se on ehkä niin hyvä kuin siitä voidaan tehdä tässä tilanteessa, kun halutaan yhtäältä turvata seurakunnille jonkinlainen toiminnallinen itsenäisyys, mutta sitten taas toisaalta mahdollistaa henkilöstäresurssien tehokkaamman käytön. Mutta tässä, näissä kysymyksissä minä olen epäilevällä kannalla. Mutta en tässä aio kehottaa ketään äänestämään suuntaan taikka toiseen, vaan pääpointtina on se, että jos tämä kaatuu, niin tämä prosessi ei saisi päättyä tähän. Ja jos käy näin, niin minusta niin kuin minä toin esille viimeksi, kun tätä asiaa täällä keskusteltiin, on se että minimivaihtoehto minusta on, että yritetään mahdollisuuksien mukaan toteuttaa esille nostettuja tavoitteita sekä nykyisen mallin sisällä, että sitä kehittämällä. Mutta toiseksi tuomiokapituleille annetaan mahdollisuus tehdä aloite selvitystyöstä seurakuntayhtymän perustamisesta. Eli ei vain seurakuntaliitoksesta, niin kuin tänä päivänä. Tämä on pidempi, mutta seurakuntia enemmän kunnioittava tie edetä.

Samalla minusta pitäisi myöskin selvittää mahdollisuus luoda kriteereitä, taloudellisia mittareita, joiden täytyttyä liitos- tai yhtymäratkaisu tulevat pakollisiksi. Nyt joku voi sanoa, että no pakkohan tulee tässä kuvaan kuitenkin. Niin tuleekin, mutta se tulee neuvottelujen ja keskustelujen kautta ja minä luulen, että sellainen ratkaisu on helpompi sulattaa paikallistasolla kuin että täällä yhdellä päätöksellä pakotetaan kaikki yhteen malliin. Tämä tarkoittaa tietenkin samalla, että näitä niin sanottuja rikkaita itsenäisiä seurakuntia myöskin voidaan pakottaa yhteen naapurin kanssa, koska eihän sitä köyhää naapuria voi pakottaa liittymään vain itsensä kanssa uudelleen. Eli jos käyn niin, että tämä kaatuisi, tulen ehdottamaan lisäponneksi seuraavanlaisen tekstin, joka sisällöltään on sama, jonka minä äsken selitin.


Paluu