Puheenvuoro



Orsila Markku, edustaja

Otsikko:
Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta (Piispainkokouksen kirje 1/2016)
Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista (Kirkkohallituksen kirje 4/2016)
Keskustelumalli ja siihen liittyvä aineisto tueksi keskusteluihin avioliitosta eri tavalla ajattelevien välillä (Kirkkohallituksen kirje 5/2016)


Täysistunto:
keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2016 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Olen saanut tähän opetuksen tänään, ja nyt kerron kaiken, mitä siitä muistan. Tämä on hyvä puheenvuoro nyt, kun olemme pitäneet tässä pari puheenvuoroa. Te olette saaneet linkin tänne, ja osa on käynyt, ja siksikin tämä puheenvuoro on nyt, että tämä on aiheuttanut jonkin verran hämmennystä. Toiset käyttelevät tällaisia vekottimia ja järjestelmiä ihan sujuvasti ja toiset opettelevat, ja nyt kaikilta meiltä toivotaan, että opetellaan. Kun tämän avaa, siellä on tällainen Ajankohtaista-palsta, jossa ovat pääsihteerin kirjeet. Tämä seuraava, Toimeksiannot, on tyhjä, mutta meille on hyödyllinen tämä Esityslistat ja päiväjärjestykset. Täältä löytyy kaikki järjestyksessä, ja sen jälkeen sitten pääsee käsiksi myös näihin asiakirjoihin, kun näitä klikkailee täältä. Ja tämä Päätöksenteko-kohta on se, joka on aiheuttanut hämmennystä, koska täällä näkyy eri ihmisillä vähän eri asioita. Kirkon työväki on näillä z-tunnuksilla, ja te muut olette saaneet muita tunnuksia, ja nyt täällä on sellaisia asioita, jotka eivät kosketa meitä. Tätä varmaan yritetään ehkä miettiä ja korjata, saataisiinko nämä meille turhat asiat täältä pois, mutta jos jollakulla tällaisia tietoja siellä näkyy, niin täällä ei ole mitään sellaista, mikä ei olisi muutenkin julkista. Näitä ei kuitenkaan ole pakko täällä nyt käydä lueskelemassa, kun ne eivät meitä koske, ja se voisi olla ihan suotavaakin.

Meidän kannaltamme oleellinen on tämä Tarkistettavat puheet, minulla täällä ei nyt ole yhtään puhetta, mutta tämä olisi nyt se, mitä tällä kokousviikolla nyt harjoiteltaisiin ja otettaisiin käyttöön, ja toivotaan, että mahdollisimman moni kokeilisi täällä tsekata puheensa, täällä voi tehdä korjaukset, sitten ne tallennetaan, lähetetään sitten tuonne kansliaan. Edelleen tällä viikolla ne tulevat myös paperilla sinne pöydälle, jolle tämä tuntuu nyt vielä hankalalta, mutta tavoitetila on sellainen, näin minulle kerrottiin, että jospa me osaisimme jo keväällä hoidella nämä asiat täällä. Tätä me toivottavasti kaikki nyt sitten innolla kokeilemme ja otamme käyttöön. Tämä Tarkistettavat puheet on siis se oleellinen juttu. Sähköpostiin tulee ilmoitus, että teille on tarkistettavia puheita, ja sieltä pääsette sitten eteenpäin, ja käytte ne täällä tarkistamassa, niin sitten tämä kohta rullaa ja helpottaa meitä ja sihteeristöä. Toinen hyvä ominaisuus on tämä, että nämä paperit ovat täällä myös järjestyksessä ja tallella silloin kun ne muuten ovat kadoksissa. [Mikä se salasana on?] Kirkon väki, joka on näillä z-tunnuksilla, pääsee sillä työsalasanalla, ja nyt jos teillä ei ole sitä tietoa, että mikä se salasana on, niin sitten kysely IT-tuen sähköpostiosoitteeseen. Te olette siis saaneet sen kertaalleen, mutta jos ei löydy tai olette kadottaneet. Omaa sähköpostia tutkiessa pitäisi löytyä oikeat tunnukset. Mutta jos ei pääse ja jos on kadottanut ne, niin IT-tuen osoitteeseen kun lähettää postia, sieltä sitten päivän mittaan vastaillaan, ja tähän apua kyllä sitten saa. Toinen asia, jonka sanon nopeasti, nämä ansionmenetyskorvauslaput. Tehkää niitä. Ne on aika hyvin hoidettu, osa vähän viiveellä, mutta se on tärkeää, että jos menee yli vähimmäiskorvausrajasta, niin sitten tarvitaan työnantajalta todistus. Nämä olivat mielessäni tässä vaiheessa. Onko tästä jotain muuta kysyttävää?



Paluu