Puheenvuoro



Häkkinen Seppo, piispa

Otsikko:
Kirkko 2020 - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko (Kirkkohallituksen esitys 11/2010)

Täysistunto:
Maanantaina 8 päivänä marraskuuta 2010 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Ensinnä on syytä antaa tunnustusta hyvästä työstä sekä kirkkohallitukselle että tulevaisuusselontekoa valmistelleelle kirkon strategian seurantaryhmälle. Koska kyseessä on laatuaan ensimmäinen kirkkomme selonteko, siihen kohdistuu erityistä mielenkiintoa ja odotuksia. Mielestäni nyt käsillä oleva selonteko täyttää tehtävänsä. Siihen on koottuna kirkon tulevaisuuden kannalta olennaista tietoa. Monia yksityiskohtia tekisi mieli arvioida, kommentoida ja alleviivata. Tärkeää on se, että tämä arvokas työ tulee hyödynnettyä kirkon kaikilla tasoilla.

Tulevaisuusselontekoon sisältyy kuitenkin yksi suuri puute. Itse asiassa se paljastuu jo selonteon ensimmäisestä virkkeestä sivulla 5: "Kirkolta edellytetään uskollisuutta perustehtävälleen." Sinänsä tämä on aivan oikein, mutta missään ei määritellä mikä on kirkon perustehtävä. Kuitenkin se on lähtökohta kaikelle kirkon elämälle, myös tulevaisuuden ratkaisuille. Onko tässä yksi kirkkomme nykyhetken perustavista ongelmista? Emme tiedä tai emme ole yksimielisiä siitä mikä on kirkkomme perustehtävä. Tokihan se on ilmaistu lähetyskäskyssä, kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännöksissä tai vaikkapa Meidän kirkko -strategiassa. Silti näyttää vallitsevan epätietoisuus siitä, miten perustehtävä tulisi nykyajassa ymmärtää ja millaiseen suuntaan sen tulisi meitä kirkkona johtaa.

Tulevaisuusselonteossa todetaan sivulla 6, että selontekoon on kerätty kirkon kannalta tarkoituksenmukaista tietoa. Esille tuodaan keskeisimmät toimintaympäristön laajavaikutteiset kehitystrendit sekä muut kirkon asemaan ja toimintaan vaikuttavat merkittävät muutokset. Tällaista ainesta onkin hyvin monipuolisesti. Silti se, mikä puuttuu, on teologinen ja hengellinen analyysi kirkkomme tilasta ja tulevaisuudesta. Pidän tätä muuten ansiokkaan selonteon puutteena, siitä huolimatta, että selonteossa rajausta perustellaan sillä, että tapahtuneiden muutosten laaja-alainen teologinen reflektointi sekä mahdollisten tulevien teologisten virtausten ennakointi on laajuutensa ja syvyytensä takia jätetty selonteon ulkopuolelle. Ehkä juuri tästä johtuen selonteon lopussa olevat kolme kuvaa seurakuntien tulevaisuudesta jäävätkin nyt teologialtaan hyvin ohuiksi. Mielestäni juuri teologinen analyysi olisi tarjonnut eväitä arvioida selonteossa esille tuotaviin trendien painoarvoa kirkon kannalta. Otan tästä yhden esimerkin. Sivulla 15 todetaan, että "yhteiskunnassa tapahtunut kehitys on osaltaan johtanut muutokseen kirkon rakenteissa. Kuluneella vuosikymmenellä keskusjohtoisuus on vahvistunut huomattavasti. Teknis-taloudellinen ohjaus suuntaa organisoitumista (esimerkiksi Kirjuri, HeTa ja IT-alueet). Vakiintuneena toimintatapana on ollut koko kirkon yhteisten painopisteiden määritteleminen ja pyrkimyksenä yhdensuuntaisen toimintastrategian luominen." Näinhän on kirkossamme tapahtunut. Pidän näitä edellä mainittuja hankkeita viisaina ratkaisuina. Ongelmana on se, millainen teologia, millainen ymmärrys kirkosta, millainen kirkkokäsitys on tässä taustalla ja mitä siitä kirkollemme seuraa? Siis teknis-taloudellinen ohjaus suuntaa organisoitumista. Eikö organisoitumista pitäisi ohjata kirkon perustehtävä?

Otan esille vielä yhden kehityskulun, joka olennaisesti mielestäni liittyy kirkkomme tulevaisuuteen. Se olkoon esimerkkinä siitä, millaista analyysia toivoisin jatkossa tällaisiin tulevaisuusselontekoihin. Globalisaation merkitystä uskonnoille tutkinut sosiologi Peter Beyer on puhunut uskonnon performanssista ja funktiosta. Hän tarkoittaa uskonnon performanssilla sitä, että uskontoa pyritään soveltamaan ennen kaikkea erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja uskonnon hengellinen tehtävä, funktio, puhdas uskonnollinen kommunikaatio, uskonnollinen omistautuminen, palvonta ja pelastuksen etsintä jää vähemmälle. Beyerin mukaan performanssipainotteisessa uskonnollisuudessa ongelmat, joihin puututaan, eivät ole ainakaan lähtökohtaisesti uskonnollisia kysymyksiä. Huomio kiinnittyy esimerkiksi köyhyyteen, ympäristökysymyksiin, ihmisarvoon ja yksilön identiteettiin liittyviin ongelmiin. Uskonnon funktiota korostava ajattelutapa painottaa uskonnon hengellistä tehtävää. Sen mukaan Raamatun välittämä uskonnollinen sanoma tulee ottaa vakavasti ja sillä on sellaisenaan sanoma tähän aikaan.

Kuluneen vuosikymmenen toiminnallisia painopisteitä ajatellessa tuo Beyerin esille nostama lista on kuin yksi yhteen meidän kirkkomme mielenkiinnon kanssa. Beyerin mukaan performanssiin painottuneessa uskonnossa huomio siis kiinnittyy esimerkiksi köyhyyteen. Meillähän on puhuttu kirkossamme hyvin paljon työttömyydestä, syrjäytymisestä, velkaongelmista. Edelleen Beyerin mukaan ympäristökysymyksiin. Meillä seurakuntien ympäristödiplomit, kirkon ilmasto-ohjelma, ekologiset kysymykset ovat olleet agendalla. Edelleen hänen mukaansa ihmisarvoon; meillä tasa-arvokysymykset, yhdenvertaisuusasiat, maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat. Ja vielä hänen mukaansa yksilön identiteettiin; meillä moniin vähemmistökysymyksiin ja homoseksuaalisuuteen.

Perinteiseen evankeliumin julistamiseen keskittynyt toiminta on saanut antaa tilaa erilaiselle sosiaaliselle toiminnalle. Näin kirkkomme toiminnan painopisteessä on tapahtunut muutos funktiosta performanssin suuntaan, käyttääkseni tämän sosiologin termejä. Mitä tällainen toiminnan painopisteen muutos vaikuttaa kirkkomme itseymmärrykseen ja identiteettiin? Ensinnä on tietysti todettava se, että luterilaisen uskonkäsityksen mukaan performanssi eli uskonnon ulkoiset vaikutukset ja funktio eli uskonnon hengellinen tehtävä, eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Ne eivät siis ole vastakohtia. Usko ja rakkaus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Olennaista on löytää oikea suhde ja tasapaino niiden välillä. Näen tapahtuneessa kehityksessä kuitenkin joitakin ongelmia, joita kirkkomme tulevaisuutta pohdittaessa olisi otettava huomioon. Mielestäni nämä näkökohdat eivät tule riittävästi tässä selonteossa esille.

Kysymykseksi nousee, tarjoaako yhteiskunnallisiin kysymyksiin painottuva uskonnollisuus tarttumapintaa hengelliselle kasvulle ja riittääkö se hengellistä elämää uudistaviin löytöihin? Vaarana on, että se johtaa helposti kirkollisen ja hengellisen identiteetin hämärtymiseen. Sen seurauksena uskon sisältö muuttuu pelkäksi yleishumanismiksi. Uskon sisällön ohentuminen johtaa puolestaan kirkon toiminnan mielekkyyden etsimiseen ja perustelemiseen yleisinhimillisistä näkökohdista käsin. Menettäessään ainutlaatuisen sanomansa ja voimansa kirkko on pyrkinyt esiintymään yleisluontoisena hyväntahdon lähettiläänä. Tällöin sen sanomalta kuitenkin puuttuu uskottavuus, koska silloin kysytään, miksi kirkko on olemassa. Eivätkö esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöt voisi hoitaa kirkon tehtävää? Tällaisesta yleishumanistisesta hyväntekeväisyyskirkosta tai uskonnollisesta palvelulaitoksesta on helppo erota. Kirkon itseymmärrys, kirkon identiteetti ja tehtävä nousevat Jumalan sanasta. Kirkon uudistuminen onkin aina merkinnyt palaamista Jumalan sanaan, joka on tullut eläväksi. Näin kirkon uudistumisen ja tulevaisuuden suurin kysymys koskee juuri suhdetta Raamattuun, sen muuan muassa viime aikojen keskustelukin on syvällä tavalla osoittanut. Tulevaisuuden kirkossa on tehtävä työtä sen hyväksi, että Jumalan sana saa kuuluvan paikan ja arvon. Tämä on tärkeää juuri nyt, kun erityisesti Raamattuun Jumalan sanana ja kirkon perustana kohdistuu erittäin suurta kriittisyyttä. Me tarvitsemme yhteistä keskustelua Raamatusta ja sen merkityksestä. Tehtävä on vaikea, sillä asiallinen ja kiihkoton kirkon perusteiden argumentointi näyttää olevan perin hankalaa, mutta mielestäni tehtävä on kirkon tulevaisuuden kannalta sitäkin tärkeämpi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tämä kirkkomme tulevaisuusselonteko on monin tavoin hyvä ja arvokas dokumentti. Sitä kannatta tutkia ja sitä kannattaa käyttää. Seuraavissa vastaavissa selonteossa on kuitenkin syytä paneutua myös teologiseen analyysiin ja arviointiin tätä selontekoa syvemmin.


Paluu