Puheenvuoro



Luoma Tapio, piispa

Otsikko:
Kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomus, Kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös, Kirkon keskusrahaston toimintakertomus ja tilinpäätös, tilintarkastajien kertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015, talousvaliokunnan mietintö 3/2016

Täysistunto:
Torstaina 12 toukokuuta 2016 klo 14:30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Piispa Häkkinen tuossa toikin jo esille asioita, joita myös itse tässä halusin nostaa esille. Talousvaliokunnan ansiokkaan mietinnön sivulla 6 ja 7, joihin piispa Häkkinenkin viittasi, arvioidaan hiippakuntien toimintakertomuksia. Tulevia pohdintoja varten ajattelin nostaa paitsi tuon Seppo Häkkisen esille ottaman näkökohdan, myös pari muuta seikkaa. Ne liittyvät tuomiokapitulien ja hiippakuntien toimintaan sekä ennen kaikkea tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen tärkeään ja samalla herkkäänkin suhteeseen. Kuten todettua, Seppo Häkkinen otti esille sen seikan, minkä ensimmäisenä olin tässä ottamassa esille, eli että täytyy muistaa jokaisen hiippakunnan ja tuomiokapitulin toiminnan erityislaatuisuus, joka johtuu niiden pitkästäkin toimintakulttuurista, mutta myös toimintaympäristöstä. Se, että korostetaan jokaisen hiippakunnan ja tuomiokapitulin erityislaatuisuutta ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hiippakuntien yhteisyyden vahvistaminen olisi tarpeellista sellaisella tavalla, joka voisi näkyä muun muassa toimintakertomuksissa sekä niissä kerrottujen tietojen yhteismitallisuudessa ja vertailtavuudessa. Ennen viime vuodenvaihdetta sai työnsä päätökseen piispainkokouksen asettama tuomiokapitulien ja hiippakuntien tulevaisuutta pohtinut työryhmä. Se mielsi yhdeksi keskeiseksi tehtäväkseen sellaisen yhteisyyden vahvistamisen, joka kunnioittaa kunkin hiippakunnan ja tuomiokapitulin erityislaatuisuutta. Tämä edellyttää myös tiiviimpää yhteistyötä kirkkohallituksen kanssa, jotta vältettäisiin päällekkäisyyksiä ja jotta tuomiokapitulit voisivat työssään omien seurakuntiensa kanssa yhä vahvemmin tukeutua kirkkohallitukseen. Tällä siis haluan sanoa, että tuomiokapitulit ovat toiminnassaan itsenäisiä niin suhteessa toisiinsa kuin myös kirkkohallitukseen. Siksi ne myös ovat erilaisia. Kuitenkin samaan aikaan niitä haastetaan aivan toimintaympäristön muutoksenkin vuoksi yhä tiiviimpään vuorovaikutukseen keskinäisen yhteisyyden ja tarpeellisen ja välttämättömän yhtenäisyyden hahmottamiseen. Tämä näkyisi sitten epäilemättä myös toimintakertomuksissa.

Vielä yksi ajatus toimintakertomuksista ja niistä annettavista ohjeistuksista yleensä. Mielestäni on tarpeen muistaa, että olkoon nyt kysymys minkä yhteisön tai organisaation toimintakertomuksesta tahansa, toimintakertomus ei täytä kunnolla tehtäväänsä, jos se nähdään vain raporttina tai työn kuvauksena muille kuin kertomuksen laatijoille. Toimintakertomuksen varsinaisena osoitteena nähdäkseni tulisi nähdä juuri ne, jotka omasta työstään ovat kertomuksen laatineet. Toimintakertomus on yksi oleellinen osa oman toiminnan suunnittelua, jolla tulee olla saumaton yhteys niin toimintasuunnitelmaan kuin sen taustalla olevaan toimintalinjaukseen tai strategiaan. Tässä olisi uskoakseni kehitettävää kirkon hallinnon kaikilla tasoilla. Yksi konkreettinen askel hiippakuntien toimintakertomusten kehittämisessä olisi se, että toimintasuunnittelu- ja toimintakertomusprosessi annettaisiin piispainkokouksen tehtäväksi. Tämä toisi nykyistä paremmat mahdollisuudet etsiä kaivattua yhtenäisyyttä. Sekä toimintasuunnitelmat että -kertomukset tulisivat kirkolliskokouksen käsiteltäviksi omina pykälinään ja näin varmistuisi, että hiippakuntien toiminnan käsittely saisi kirkolliskokouksessa vahvemman painoarvon.


Paluu